lauantai 2. joulukuuta 2017

Pikkujouluristeily Tukholmaan 27-29.11.





Moi taas!



Lähdin risteilylle maanantaina 27.11. Mukaan lähtivät Mervi, Maria, Jenna, heidän äitinsä ja avustajaksi Tuula. Risteily oli Päivä Tukholmassa-risteily Helsingistä. Hytti oli kolmen hengen Promenade-luokan invahytti, josta oli näkymä laivan kävelykadulle. Hytti oli jonkunverran tilavampi kuin Silja Serenaden invahytti.












Myös hytin inva-wc oli tilava. Illalla menimme buffettiin syömään. Se maksoi laivalta ostettuna 44 euroa per aikuinen. Ruoka oli hyvää, syötyäni olin muutaman tunnin ähkyssä.
Illalla oli Jari Sillanpään keikka. Siellä oli tavallista vaisumpi tunnelma, vähemmän ihmisiä koska oli maanantai. 
Jo alkuillasta laiva keinui aika kovasti, vaikka Forecan säätiedotuksen mukaan merellä tuuli vain neljästä kuuteen metriä sekunnissa, oli kovat aallot merellä. Onneksi minulla oli mukanani tukevampi siirtoapuväline returner ja Tuula oli kokenut avustaja. Join mansikkadrinkin ja menin yöteelle kahvilaan, kivaa! 















Tein ensimmäisen illan aikana myös ostoksia laivan myymälästä, mutta en löytänyt sieltä etsimääni Tatu ja Patu-kirjaa, se vähän harmitti. Talvitakkejakin oli vain muutama, ne olivat kalliita. 
Annoin palautetta tuotevalikoiman laajennuksesta.



Ei kommentteja: