perjantai 29. marraskuuta 2019

Joulukadun avajaiset 2019


Moikka!


Viime sunnuntaina 24.11. oli Helsingissä perinteiset Joulukadun avajaiset. Menin sinne Marian, Jennan ja Mipin kanssa. Ennen avajaisia oli Saara Aallon keikka Forumissa. Hän mainosti uutta joululevyään ja lauloi muutaman joululaulun.



Ja sain fanikortinkin. Keikalta lähdimme suoraan avajaisiin, olimme paikalla jo hyvissä ajoin ennen kolmea. Lämpötila oli nollan ja muutaman pakkasasteen välillä, kylmä oli. Pientä lumisadetta kaipailin, se olisi tuonut mukavasti talvista tunnelmaa.

No hyvä tunnelma avajaisissa kuitenkin oli. Se oli vähän liiankin tiivis, kun paikalla oli varmaan tuhansia ihmisiä ja tietysti paljon lapsiperheitä. Välillä oli vaikea löytää paikkaa, mistä näki kunnolla.
Saara Aalto esiintyi täälläkin.







Hänen lumikuningatar-esiintymisasumisasunsa sopi hyvin tunnelmaan. Saara Aallon lisäksi ohjelmassa oli paljon joululauluja, lastenmusiikkibändi Rokkasoppa, Laura Voutilainen, päätöskulkue ja tietysti jouluvalotkin syttyivät. Oli kivaa. Rahanpuute vaan harmitti, glögi ja kuuma makkara olisi lämmittänyt mukavasti ja olisin tukenut samalla partiotoimintaa ja pelastusarmeijan joulupataa.



Ensi vuonna käyn pankkiautomaatilla ennen avajaisia. Senaatintorilla ei ole automaattia. Lähimmät löytyvät rautatieasemalta ja Kampista.





















torstai 21. marraskuuta 2019

Go Expo Winter- messut 16.11.


Moikka!


Olin GoExpo Winter-messuilla lauantaina 16.11. n.klo 10.30-17.00. Siellä esiteltiin erilaisia talviurheilulajeja. Itse keskityin hiihtokeskusten osastoihin, koska harrastan kelkkalaskettelua. Myös talvipyöräilylle ja -juoksulle oli omat osastonsa.











Hiihtokeskuksista mukana olivat  Messilä, Serena Ski ja monet Lapin keskukset.  Rukakin oli näkyvästi esillä. Rukan osastolla oli tekomäki, jossa nuoret lumilautailijat tekivät hienoja temppuja.










Rukan osasto


Messut olivat mielenkiintoiset. Muistin, että Janakkalassakin on Kalpalinna-niminen hiihtokeskus. Uusi yrittäjä lupasi selvittää sen esteettömyyttä. Messupäivä hurahti nopeasti ja aika kului kuin siivillä.

Moni tunnettu hiihtokeskus oli harmikseni jäänyt pois messuilta. Esimerkiksi Himoksen, Tahkon ja Vuokatin osastot puuttuivat. Ymmärrän, että messuosastot ovat kalliita, mutta itse arvostan niiden tuomaa näkyvyyttä ja pidän sitä hyvin tärkeänä. Etelä-Suomessa talvet ovat usein niin leutoja, ettei laskettelu välttämättä ole ensimmäisenä mielessä. Siksi olisi hyvä muistuttaa siitä, että laskettelukausi on jo alkanut ainakin Levillä ja Rukalla.


Talvitakkejakin messuilla oli, mutta ne maksoivat 150 -500 euroa, en ostanut. Game-Expossa en tällä kertaa käynyt. Messuilla tuli ihana talvifiilis ja lasketteluinto heräsi taas. Toivotttavasti löydän yhden tutun kanssa sopivan ajankohdan yhteiselle laskettelupäivälle.


maanantai 11. marraskuuta 2019

Apuvälinemessut 2019




Blogipassiyhteistyössä Apuvälinemessut ja Expomark

Moikka!

Olin apuvälinemessuilla la 8.11. Olin Tampereen Messu - ja Urheilukeskuksessa eli entisellä Pirkka-hallilla n. klo 10.35.

Tapasin heti tuttuja.  A-halliin saavuttuani cp-liiton Marju tervehtii minua ja pyytää kertomaan tarinani uuteen cp-oppaaseen. Suostuin.










Kerroin myös Malikkeen muutoskampanjan videolla hienosti menneestä Miamin kaukolennosta ja millanen voittajafiilis mulla perillä oli. Hienoa, että uskalsin tehdä sen. Unelmat on tehty toteutettaviksi, vaikka joku niitä vastustaisikin.

Oli myös ihanaa olla kaverikuvassa Millan kanssa ja tanssia päivätansseissa sekä nähdä monia muitakin tuttuja.









Kävin myös osalliSEKSI - korttelissa, joka oli ihmissuhteille ja seksuaalisuudelle omistettu teema-alue. Korttelissa oli mm. ihana viestiseinä, johon kävijät saivat kirjoittaa ajatuksiaan näistä aiheista.
Itse kirjoitin Tuulan legendaarisen lausahduksen Islannin-matkalla seurustellessani - Saanko ehdottaa aamun hurmausvaatteita? ja muistutin, että sinkutkin kaipaavat romantiikkaa.









Esteettömän matkailun osastokin messuilla oli, mutta se oli aika pieni. Siellä oli Matka-Agenttien lisäksi Risteilykeskuksen, Matka-agenttien, VR:n ja Scandic-hotellien ständit.

Osasto olisi voinut olla hiukan isompi. Se oli ihan hyvä, mutta siellä ei ollut minulle mitään uutta.



Oli myös kiva pyörähdellä Liikuntamaan päivätansseissa. Varsinainen apuvälineellinen anti jäi kuitenkin niukaksi. Tuli vähän kiire, koska aikaa oli vaan yksi päivä, enkä ehtinyt katsella uusia sähkäreitä. Yksi ystäväni kertoi, ettei niitä kovin paljoa siellä esillä ollutkaan.



Harmi. Fiilistelijöiden lisäksi messukävijöissä oli varmasti niitäkin, jotka pohtivat esimerkiksi uuden sähköpyörätuolin tai muun apuvälineen hankintaa ja haluaisivat tietoa eri vaihtoehdoista.






perjantai 1. marraskuuta 2019

Cp-liiton syysmessut Kotkassa


Moikka!

Cp-liiton perinteiset syyspäivät olikin tällä kertaa syysmessut. Menin messuille yhteiskuljetuksella cp-liiton maksamalla invataksilla. Messut pidettiin Sokos hotel Seurahuoneella, joka on Kotkan keskustassa. Messuilla oli erilaisia ständejä, joilla tutustuttiin cp-liiton toimintaan.

Oli myös toiveiden puu, johon sai jättää toiveita liiton tulevaan toimintaan liittyen.

Itse toivoin esim. Kaamosajan hyvinvointiviikkoa Moijalan hyvinvointiviikkoa Moijalassa ja Big Brother-leiriä.









Joillain ständeillä oli myös Onnenpyörä. En voittanut mitään, mutta en myöskään mennyt rosvosektorille.  Liikuntasuunnittelija veti rentouttavia taukojumppahetkiä.

Ruoka ja iltaohjelma oli myös tosi hyvää, tanssit piristää aina. Ongelmana oli se, että Kotkan Seurahuoneella oli vaan kaksi invahuonetta, näin ollen jouduin itse tavalliseen huoneeseen, jonka vessaa en pystynyt käyttämään. Onneksi yleisistä tiloista löytyi inva-wc.






                               








 Huoneemme oli perushuone, ei kovin viihtyisä. Olisin kaivannut sisustukseen värejä ja tunnelmallisuutta.


Wc:n oviaukko on aivan lian kapea




Kokonaisuutena tapahtuma oli tosi kiva ja messut onnistuneet. Oli kiva tavata monia tuttuja.
Viikonloppu maksoi minulle ruokineen ja majoituksineen n. 260-280 euroa.