lauantai 23. joulukuuta 2023

Tuomaan markkinat 10.12.

 

Moikka!

 

Vierailu Tuomaan markkinoilla oli ollut mielessäni jo pitkään. Olin nähnyt valokuvia sieltä, tapahtuma kiinnosti. Ja talomme ohjaajat kertoivat löytäneensä sieltä hyviä ostoksia. Niimpä lähdin innolla markkinoille ystäväni kanssa. Tämä oli ensimmäinen kertani näillä markkinoilla. Myös kansainväliset mediat ovat kehuneet. Menin markkinoille metrolla, jäin yliopiston pysäkillä pois. Kaikki olivat joulumielellä!


.





 



Markkinoilla oli tosi kiva tunnelma. Pääsin yllättävän hyvin liikkumaan lumesta huolimatta. Neljän  tunnin jäin vain kerran jumiin ja sain heti apua. Söin riisipuuroa ja luumukiisseliä. Pääsin syömään pöydän ääreen, eikä takki likaantunut. No eipä sekään olisi fiilistä pilannut tai tahtia haitannut. Tuli ihana joulufiilis. Ostin venezuela-kojulta vaahtokarkkikaakaon, jossa oli enemmän kermavaahtoa kuin kaakaota. 

 

 

Muitakin herkkuja löytyi, mm. fudgea ja Kultasuklaan tuotteita. Ja yksi joululahjakin, prinsessakirja 4-vuotiaalle.

 



Myös joululaulut soivat markkinoilla. Iltapäivällä hämärtyminen toi vielä lisää tunnelmaa, suosittelen käymään ensi vuonna! Neljän tunnin jälkeen varpaat oli jäässä, mutta oli hieno markkinapäivä!

perjantai 1. joulukuuta 2023

Iskelmäristeily 11.-12.11.2023

 

Moikka!

 

 Ihanan messuperjantain jälkeen olin yön kotona ja sitten olikin jo Iskelmä-risteilyn aika, Varasin tuon risteilyn jo maaliskuun puolenvälin tienoolla, jotta sain sieltä invahytin. Halusin tälle risteilylle, koska  isäntänä oli ihana Ilkka Vainio. Baltic Princess-laiva lähti Turusta, menimme Kupittaalle junalla. 


Ehdin hyvin terminaaliin ja laivaan. Hyttimme oli ihan hyvä invahytti lukuunottamatta vessaa, sinne piti mennä peruuttamalla. 

 



 

 Hyttiin pästyämme vaihdoimme iltavaatteet ja menimme Grill House a la carte- ravintolaan. Pihvit oli hyvät. Päivällisen jälkeen olikin jo aika nauttia musiikista. Kahdeksan jälkeen aloitti ensimmäinen artisti, Mikko Mäkeläinen Myrskylyhty-bändin kanssa. Yhdeltätoista oli tangokuningatar Eija Kantolan vuoro. Upea keikka! Tauski järkkäsi myöhäisbileet klo 2.30, niin en jaksanut enää osallistua.


Minä ja avustaja nukahdimme molemmat nopeasti, uni oli sikeää ja Baltic Princessin sänky yllättävän hyvä! Aamupalan jälkeen osallistuin Ilkan tuomaroimaan karaokekilpailuun. Lauloin Popedan Kuuman kesän. Hyvin meni ja sain kannustusta.





Minä ja Ilkka


Sunnuntaina esiintyi mm. tangokuningatar Marita Taavitsainen. Tykkäsin. Risteily oli upea, mutta kesti vaan 22 tuntia, jolloin pääsin vasta vauhtiin. Sopiva kesto olisi mielestäni ollut 48  tuntia eli kaksi vuorokautta. Kiitos vielä Ilelle ja Viivi Pumpaselle sekä kaikille upeille esiintyjille, tästä tulee uusi perinne!

perjantai 24. marraskuuta 2023

Apuvälinemessut 2023


Sain messulipun akkreditoitumalla, samoin kahvi+tee- ja lounaslipukkeet


Moikka!


Lähdin apuvälinemessuille perjantaina 9.11. Torstaina opiskelin Amadeus-varausjärjestelmäkurssilla ja lauantaina olin Iskelmä-risteilyllä. Lähdin avustajan kanssa yhdeksän jälkeen junalla kohti Tamperetta. Barbus-invataksifirman palveleva kuski vei Pirkkahallille, messu-ja urheilukeskukseen. Kiitos taksisuosituksesta Mira-ystävälle! Toimiva taksipalvelu lisää huomattavasti matkustusmukavuutta.


Itse messuilla parasta oli tänäkin vuonna tuttujen ja ystävien tapaaminen sekä esteettömän matkailun osasto ja paraurheilija Leo-pekka Tähden innostava puhe elämänsä menestystekijöistä.

Apuvälineissä ei näkynyt mullistavia uutuuksia.

 

 




Kuvassa messujen esteettömän matkailun osasto. Tällä kertaa mukana olivat Palmuasema, Risteilykeskus ja Matka-Agentit esitteillä, Espanjan matkailutoimisto ja Scandic. Itselläni ei ollut varaa messupaikkaan. Tiedän, että Sanna on kirjoittanut Palmuasemalle artikkelin Aurinkomatkojen esteettömästä tarjonnasta ja hotelleista,  olisin toivonut heidän
olevan mukana ja jotain uutta kaipasin muutenkin. Kävin Scandicin päällikön kanssa hyvän keskustelun heidän hotelliensa esteettömyydestä.

 

Matkailuosaston jälkeen siirryin ohjelmalavalle kuuntelemaan paraurheilija Leo-Pekka Tähden puheenvuoroa elämänsä menestystekijöistä! Hän korosti vahvan taustatiimin, vanhempien ja fysioterapeutin merkitystä. Ja ahkeruutta ja kysyä käsitellä onnistumisia ja epäonnistuksessa. Pelkkä lahjakkuus ei riitä urheilun huipulle pääåsemiseen eikä siellä pärjäämiseen. 




Lepen puheesta voimme kaikki ottaa opiksemme, menestys vaatii aina kovan työn!

 

 


 

Oli kiva messureissu! Oli kiva tavata niin monia! Railalla oma firma ilon kipinä, kannattaa tutustua! 

Messuilla oli myös seksuaaliterbeysosasto, Ilon kipinäkin oli siellä. www.ilonkipina.fi. Kannattaa tutustua!

keskiviikko 8. marraskuuta 2023

Aurinkokaipuuta ja matkaunelmia



 

Moikka!


Tällä hetkellä minulla on voimakas kaipuu aurinkoon ja lämpöön, vaikka odotan myös kelkkalaskettelua. Haluaisin ensin Teneriffalle ja lähteä sieltä viikon tai pidemmälle risteilylle. Olenkin kysellyt jo tarjouksia Kanarian risteilyistä mutta ne eivät ole sopineet budjettiin. Mutta yhdistelmämatka viisi päivää tai viikko Teneriffalla + risteily  olisi loistava. 


 


 
 
 
 
 
 

 

 


 En tiedä, mitä tuo maksaisi, hinnat on nousseet!

 

 Muita haaveita:

Risteily Seattle-Sydney n 3 viikkoa ja Tyynenmeren risteily+ Australia,nämä risteilyideat tuli Palmuasemalta ja Olympian matkaesitteestä. Ja ennen tätä 10 päivän risteily parvekehytissä.

Laskettelu Levillä ja Sappeessa




 

 Ja pororuukulle Ylläsjärven Otsoon, ehdottomasti! Kiitos Ylläksen lennon ihanalle vierustoverille hyvästä vinkistä.


Kööpenhaminan tai Saksan joulutorikin vois olla kiva!

 

torstai 26. lokakuuta 2023

Syksyinen luontoliikuntapäivä Pajulahdessa

 

Moikka!

 

Luontoliikunnan kokeilupäivä pidettiin Nastolassa Pajulahdessa 30.9. Nastola kuuluu nykyään Lahteen, sinne on Lahden keskustasta noin 20 kilometriä. Säätiedotuksessa tuolle lauantaille luvattiin Lahden seudulle sadetta. Päätin osallistua päivään siitä huolimatta, koska ohjelmassa oli esimerkiksi melontaa ja muuta luonnossa liikkumista. Lähdin aamulla n. 7.30 juna-asemalle, Pajulahdessa olimme reilun tunnin päästä.

Ja päivä olikin aluksi sateinen, onneksi otin sadeviitan mukaan.  Vettä tuli aamupäivällä ihan reilusti, melkein kaatamalla. Onneksi sää poutaantui puoleenpäivään mennessä. Iltapäivällä lounaan jälkeen oli aurinkoisempaa.

 

 







Sään kanssa kävi hyvä tuuri myös tuulen suhteen. Iso-Kukkasen järven tuuli vähän, mutta ei onneksi myrskynnyt. Pääsin melomaan, se oli minulle päivän tärkein ohjelma.

Ajoin ensin sähkärillä rantaan kanoottien lähelle. Avustajat laittoivat pelastusliivit päälle ja nostoliinan pyllyn alle. Nosturilla pääsin turvallisesti kanoottiin.

 



Melonnassa auttoivat myös SPR:n Nastolan osaston vapaaehtoiset ja Adventuriston Risto. Kiitos heille! Adventuristo järjestää melontaa ja luontoelämyksiä myös vammaisille.

 Itse istuin kanootissa ja nautin. Omat käsivoimani ja kehonhallinta eivät riitä melomiseen. Kokeilin kahdeksanvuotiaana ja meinasin tehdä eskimokäännöksen. 

 


 


Melonnan jälkeen kokeilin Joelette-maastokärryä. Se toimii niin, että istun kärryssä ja avustajat toimivat ns. vetohevosina edessä kävellen. Lisätietoja saa www.kvtl.fi/malike.

 

 


Lopuksi tunnustelin aistirastilla pussissa olevia luonnonmateriaaleja, sammalta ja risuja sekä tutustuin luontoretkiyrittäjiin. Ihanaa, että niin moni yrittäjä panostaa vammaisten luontoretkiin. Olemme potentiaalisia asiakkaita!


Yhdellä aistirastin pisteellä maistelin hunajan makuista voikukkasiirappia, joka on täysin vegaanista! Junassa väsytti! Oli kiva päivä


tiistai 17. lokakuuta 2023

Helsingin kansainväliset suurmarkkinat

 

Moikka!


Sain vinkin kansainvälisistä suurmarkkinoista asumispalveluyksikköni ohjaajalta. Hän kertoi, että australialainen myyjä myi siellä kenguruburgereita. Ohhoh! Ihan niin rohkea en nyt ollut, mutta herkkuja tuli maistettua ja ostettua kotiinkin. Markkinoilla oli kymmeniä kauppiaita yli 30 maasta. 

Markkinoille oli helppo mennä, koska markkina-alue oli Helsingin yliopiston metroaseman vieressä. Oli hiukan viileää mutta poutaista eli sääkin suosi. Teemana oli tänä vuonna Makujen maailma, kuulosti mielenkiintoiselta.



 

Markkinoilla olikin paljon eri maiden ruokakojuja, kenguruburgereiden lisäksi esim. thaimaalaista, marokkolaista taginea lammas- ja kasvisversioina, saksalaisia rinkeleitä eli pretzeleitä, hollantilaista ja amerikkalaista ruokaa jne. Suomalaisesta ruoasta mukana oli ainakin poroa ja muikkuja. 





Pretzeleitä oli erilaisia, itse ostin juustoisen. Ne olivat lämpimiä ja niin isoja, että minulle riitti yksi.

 



 

 

Ruokaa valitessa iski valinnanvaikeus. Mietin taginea, mutta siitä oli tarjolla vain lammas- ja kasvisversiot.  Thaimaalaisten ruokien annoskuvat ei oikein houkutelleet. Ihminen syö myös silmillään.

Maun lisäksi on tärkeää muistaa myös kaunis esillepano.

Mutta makeat herkut sitäkin enemmän. Oli lettuja hillolla ja spesiaaliherkuilla, mm. kinuskilla ja suolapähkinöillä. Oli erimakuisia ranskalaisia nugaita, mm. vadelma -ja suolaisia nugaita sekä Belgian vohveleita.













 

 


 Aion mennä markkinoille uudestaan ensi vuonnakin, suosittelen teillekin!


 

 

torstai 5. lokakuuta 2023

Esteetön taideretki Espoon uusille metroasemille

 

 Moi taas!


Kävin lauantaina 16.9. esteettömällä Taidetta ja tekniikkaa -metroretkellä tutustumassa Espoon uusiin metroasemiin, niiden arkkitehtuuriin, taiteeseen ja tekniikkaan. Palmuasemalla mainostettiin retkeä, kiitos vinkistä Sanna! Retken järjestäjänä toimi Evenio Tours ja Trails, joka järjestää mm. erilaisia päiväretkiä pääkaupunkiseudulla ja muuallakin. Retkellä oppaana toimi Evenio Oy:n toimitusjohtaja Petra Vairimaa.

Tällä retkellä kävimme viidellä uudehkolla Espoon metroasemalla. Aloitimme Kivenlahden metroasemalta noin kello 12 viiden hengen porukalla. Kivenlahdesta menimme Espoonlahteen, Soukkaan, Kaitaalle ja viimeinen asema oli Finnoo.

 Ryhmäkoko olikin juuri sopiva metroilla liikkumista ja asemien kiertelyä ajatellen. Se oli kiva huomata, miten metroasemilla oleva taide liittyi usein lähellä oleviin palveluihin ja luontoon. Retkellä puhuttiin myös asemien turvallisuudesta ja tekniikasta. Puhun tässä tekstissä  taiteesta, koska se kiinnostaa minua eniten enkä muistakaan kaikkia teknisiä yksityiskohtia.

Espoonlahden metroaseman taide on saanut inspiraatiota Espoonlahden uimahallista.

 


 



 

Myös muiden asemien ulkopuolinen taide ja estetiikka teki vaikutuksen, erityisesti Soukan.

 


 

 

Mutta olivat Kaitaa ja Finnookin hienoja. Ja retki kokonaisuutena! Kesti puolitoista tuntia ja maksoi 15 euroa. Pääsin tosi hyvin liikkumaan, loistava kokonaisuus. Kiitos oppaamme Petralle ja porukalle valokuvausavusta. 



 Kaitaa





Finnoo







sunnuntai 24. syyskuuta 2023

Habitare-messut 13.9.

 

Lippu saatu ilmaiseksi Messukeskukselta

 

 Menin Habitareen 13.9. ammattilaislipulla. Löysin lipun yllättäen sähköpostistani. Yllätyin siksi, koska Habitare-messujen pääteemana on koti, sisustus ja design. Ja tää blogi ei ole varsinainen sisustusblogi.Kiitollisena ja vähän ylpeänäkin otin kutsun vastaan. Kiitos messukeskus ja sen ihanat työntekijät! Hyvä palvelu lämmittää mieltä.

Nimikyltti rintaan ja menoksi! 

 


 

Tämä messupäivä alkoi kuohuviinillä ja herkullisella mustikkapiirakalla. Mahtava edustusfiilis!

Pian näimmekin Habitare kids -lastenalueen, se ei tehnyt vaikutusta. 

 

 


 

 


Minua kiinnostivat esimerkiksi Tempurin tyynyt ja matkatuotteet. Ovat vaan hiukan hinnakkaita mun budjetille. Terveysalan ammattilaiset ja Uniliitto suosittelevat Tempuria.







 Kuvassa näkyvän nojatuolia selkänojaa ja jalkarahia pystyi säätämään kahvasta. Aika kiva!


Saunasta pitäville messuilta löytyi myös kiuasosasto ja saunatuoksuja.

 

 




Sain myös ammattijärjestäjän vinkkejä kodin tavaramäärän hallintaan. 

 

Tässä muutama vinkki:

1. Älä järjestä sitä, mitä et tarvitse tai käytä. Tarpeettomat pois. Aloita karsiminen niistä, joista pystyt luopumaan helposti. Laatikko ja kaappi kerrallaan.

2. Kaikilla tavaroilla pitäisi olla oma oma paikkansa. Kodin hyä järjestys helpottaa asukkaan arkea, tekee siitä toimivampaa.

3. Vie tavarat pois mahdollisimman pian. Mieti, tarvitsetko aina uutta?

4. Pyydä tarvittaessa apua tavarakaaoksen hallintaan. Apua saa ystäviltä tai ammattijärjestäjiltä. Esim. Toimiva järjestys- firmalta. Avunpyytäminen ei ole häpeä! 

                                                                                                  



lauantai 9. syyskuuta 2023

Vallisaaren risteily 20.8.

 

Moikka! 

 

Vallisaareen risteily toteutui 20.8 klo 10-14. Idea risteilyyn tuli Palmuasemalta, Sannan mainos oli houkutteleva. Lähdin taksilla Kauppatorille ja sieltä JT-linen laivalla Vallisaareen.  Laivan nimi oli m/s Ilves. Laivaan mentiin ja sieltä poistuttiin loivaa luiskaa pitkin. Risteily oli neljän tunnin mittainen päiväristeily, klo 10-14. Alussa oli brunssi ja sitten olimme opastetulla kierroksella Helsinki Biennaali-näyttelyssä. Laivassa ei ole esteetöntä vessaa, mutta saaressa on.


Mutta ihan ensin otin alkudrinkin, Raparperikuohun. Se oli hyvä ja raikas.. Tunnelma risteilyllä oli hieno ja henkilökunta superystävällistä. Tällä risteilyllä olinkin ilman avustajaa, siksikin palvelun merkitys korostaa. Risteily oli lyhyt ja olin jo maksanut lipun, peruminen ei tullut mieleenkään. Eläkeläis-ja opiskelijalippu maksoi 70 euroa, avustaja olisi päässyt lastenlipun hinnalla.

 

 

 


Brunssi oli tosi hyvä, ruuat salaatteja ja uusia perunoita,  osa myös vegaanisia. Oli mm. kanacesarsalaattia ja porkkanasta sekä savuaromista tehtyä porkkalaa. Jälkiruonana oli omena-kookoskakku, karkkia, kahvia ja teetä. 


 





Brunssin jälkeen lähdin opastetulle kierrokselle kahden oppaan kanssa. He olivat superhyviä! Pääsin loistavasti liikkumaan sähkärillä ja sää oli poutainen. Vallisaari on aikaisemmin ollut sotilasalue eli armeijan käytössä, mutta avautui matkailulle muutama vuosi sitten.














Parasta Vallisaaressa on luonto, ehdottomasti, vaikka Biennaali-taidenäyttelykin oli kiva. Tänään järjestetään tämän vuoden viimeinen Vallisaari-risteily, toivottavasti ensi vuonnakin. Risteily ja Vallisaari sopivat loistavasti myös lapsille, suosittelen lämpimästi. 

 

Kiitos Sannan avustajalle valokuvista.



lauantai 19. elokuuta 2023

Hissi rikki Hämeenlinnan rautatieasemalla

 

Moikka!

 

Keskiviikkona 19.7. Hämeenlinnan torilla järjestettiin yhteislaulutilaisuus teemalla Vexi Salmen hittejä ja helmiä.  Olen Vexin iso fani ja todella innoissani. Junamatka Hämeenlinnaan sujui hyvin. Hämeenlinnan rautatieasemalla huomasimme, että aseman hissi oli rikki. Soitin huoltopäivystykseen heti, kun tajusin tilanteen. Päivystyksen työntekijä sanoi, että korjaaja saataisiin paikalle vasta seuraavana aamuna. 

Harmitti tosi paljon.  Soitin päivystykseen vielä toisen kerran ja sanoin, että korjaaja piäisi saada. Torilla alkaa kuudelta yhteislaulutilaisuus, johon olin Helsingistä asti avustajani kanssa tullut.

 

Edelleen työntekijä pahoitteli, ettei korjaus millään onnistuisi saman illan aikana. Nyt jo ärsyttikin. Olimme jumissa rautatieaseman keskiraiteella. Avustajani löysi huoltoreitin, mutta emme voineet käyttää sitä, koska puomi oli kiinni. 




Olisimme tarvinneet työntekijän avaamaan sen. Nyt tärkeä yhteislaulutilaisuus meni meiltä täysin ohi. Emme ehtineet laulaa yhtään.  Hissipäivystyksestä ei edelleenkään tullut apua. Lopulta muistin samantyyppisen tapauksen Hyvinkään asemalta, jossa odotettuamme tunnin Hyvinkään aseman tunnelissa palokunta tuli auttamaan. Avustajani soitti hätäkeskukseen ja vihdoin palomestari saapui. 

Hän oli todella ystävällinen ja kehotti meitä soittamaan seuraavalla kerralla suoraan hätäkeskukseen.

Laulutilaisuus oli ja meni, sille ei voinut enää mitään. Mutta pienenä lohtuna keksin mennä asemaravintolaan syömään. 

Otimme pippuripihvin ja pitsan, kyllä maistui. Pihvin hinta oli suunnilleen 16 euroa. 




Kehittämisehdotuksestä huoltoreitin voisi pitää auki hissin rikkoutumisen varalta. Kotimatkalla  selvisi vielä, että sähkärini on liian painava Pendolinoon. Suosin siis tästä lähtien ic-junia ja menin vr:n maksamalla invataksilla Hämeenlinnasta Helsinkiin, ja metrolla päärautatieasemalta kotiin.



keskiviikko 9. elokuuta 2023

Päivä Suomenlinnassa 11.7.

 

Moikka!

 

Menin Suomenlinnaan tiistaina 11.7. sisarusten ja heidän perheidensä kanssa. Tämä heidän kesäinen Helsinki-päivänsä on jo perinne. Yksi heistä ehdotti Suomenlinnaa ja koska tiesin sen esteettömyyden hyväksi, suostuin heti. Tiesin myös,että lähes kaikki sinne menevät lautat ovat esteettömiä. Tykkään kovasti merimaisemista ja veneilystä, joten mikäs siinä. Ainoa pieni jännitysmomentti oli se, että kuulin ohjaajaltamme Suomenlinnassa kesäaikaan tehtävästä remontista. Soitin  heidän matkailuneuvontaansa ja kyselin remontista. Minulle vastattiin, että remontti ei vaikuta esteettömyyteen. Eikä se vaikuttanutkaan.

Retkipäivänämme olin Kauppatorilla kymmenen maissa. Olin kuullut matkailuneuvonnasta, että Suomenlinna kakkonen oli kaikista lautoista esteettömin. Se lähti Kauppatorilta 10.20. Sää suosi, päivä oli poutainen ja lämmin mutta ei liian kuuma. Paras mahdollinen kiertelyyn ja paikkojen katseluun.




Lauttamatka oli ihana ja esteetön hetki merimaisemista nautiskellen. Suomenlinnassa isoin liikkumishaaste on mukulakivet. Niitä siellä on paljon. En tykkää niistä, mutta pärjään niiden kanssa.

Aluksi näin Suomenlinnan kirkon ulkupuolelta. Sisällä en käynyt, koska kirkkoon oli pääsymaksu ja halusin olla ulkona. 

 

 



Päivä oli kokonaisuutena tosi kiva. Rentoa oleskelua ja juttelua ja kuljeskelua.







 


Päivään mahtui pieniä pettymyksiä, lelumuseo ja sukellusvene eivät olleet esteettömiä.

 

Lelumuseossa olisin halunnut tutustua leluihin ja leikkiä pikkuveljen nuorimman lapsen kanssa.


Suosittelen Suomenlinnaa kaikille, jotka tykkäävät saarifiilistelystä ja pärjäävät mukulakivillä.

 

 

 

perjantai 14. heinäkuuta 2023

Päiväristeily Tallinnaan 29.6. Viking XPRS

 

Moikka!

 Lähdin Tuulan kanssa päiväristeilylle tiistaina 29.6. Päiväristeilyidea lähti pöytälaatikossani olevasta lahjakortista, jonka olin saanut ystäviltäni ja tämän lahjakortin viimeinen voimassaolopäivä oli 30.6.Niimpä jännitin ehdinkö käyttää sen, oli todella ihanaa kun tuo päivä sopi Tuulallekin.

Olimme Vikingin terminaalissa noin 9.10., ja laiva lähti 10.30. Terminaali oli täynnä väkeä, huomattiin että lomasesonki käynnissä. No, sehän ei meitä haitannut. Tunnelma oli katossa, kun näin pitkästä aikaa Tuulan ja päästiin reissuun.



Laiva lähti 10.30, pian menimmekin etukäteen varatulle brunssille. Oli ihanat herkut, makeaa ja suolaista sekä lämpimiä ruokia. Kuvaa ei nyt muistettu ottaa. Tuli vähän kiire,kun oli vain tunti aikaa syödä. Aion antaa siitä palautetta.

Menimme myös maihin, Tallinnassa olimme klo 13.00-17.00. Säät suosivat, oli lämmintä ja poutaista.Ensin  kävimme kauppakeskus Nauticassa ostoksilla ja sitten vähän ulkoilimme. Kaupassa oli väljät ja esteettömät tilat.


´






 

 

Nopeesti meni aika Tallinnassa, olisin viihtynyt pidempäänkin.  Pian olikin jo aika lähteä takaisin laivaan ja buffetin kautta karaokeen.

 

   Eviva Espanja





 


Laiva palasi Helsinkiin klo 19.30! Kiitoksia Tuulalle, oli hieno risteily!