maanantai 20. helmikuuta 2023

Urheilumuseo on nyt Tahto

 Moikka!

Urheilumuseo on nykyään osa Liikunnan ja Urheilun kulttuurikeskus Tahtoa. www.tahto.com, teen uuden vierailun ja päivitän tämän tekstin sitten paremmin.

Moikka. Kävin Urheilumuseossa ystäväni Jarpin kanssa. Menomatkan kuljimme taksilla ja paluumatkan kävellen ensin Kamppiin, josta metrolla Lauttasaareen. Tahto sijaitsee Olympiastadionilla Paavo Nurmen tiellä.    Esteetön wc löytyy. Lisätietoa esteettömyydestä löytyy osoitteesta www.tahto.com/saavutettavuus.

 Museo oli käymisen arvoinen, mutta luulimme sitä isommaksi.  Varsinkin nostalgiasta tykkääville se tarjosi kuitenkin kiinnostavan aikamatkan urheiluhistoriaan. Löytyi tietoa Lasse Virenin juoksuista ja mitaleista, Heli Rantasen ja Seppo Rädyn Atlantan kisapaidat vuodelta -96, videopätkiä Matti Nykäsestä, tietoa maailmanennätyksistä jne. Muistui mieleen Helin kultaheitto Atlantan olympialaisissa-96, jolloin kävin viemässä hänelle Hämeenlinnan cp-yhdistyksen onnitteluadressin. Lammin kunta oli silloin hyvin esillä eri medioissa, radiossakin.

 

Museossa pohdittiin myös ilmastonmuutoksen vaikutusta talviurheiluun. Oli koskettavaa katsoa ja kuunnella urheilijoiden tarinoita aiheesta. Onneksi on perustettu Protect our winters-liike, joka suojelee talvia. Kelkkalaskettelussakin tarvitaan lunta ja pakkasta. 

 Hinnat

Lapset ja museokortin omistajat pääsevät ilmaiseksi, muiltakin alle 20 euroa. Urheilumuseo soveltui mielestäni parhaiten yli 30-vuotiaille. Pitääpä käydä sielläkin, vierailu suunnitteilla. Nykytilanteesta en tiedä, koska en ole vielä käynyt Tahto-keskuksessa. Museon vierestä löytyy myös ravintola. 

  Hiihdolle ja jääkiekolle on omat museossa Lahdessa ja Tampereella.

perjantai 17. helmikuuta 2023

Matkamessut 2023

 Messulippu saatu Messukeskukselta

 Moikka!

 Oli ihanaa, että Matkamessut järjestettiin parin vuoden tauon jälkeen. Olin tänä vuonna messuilla neljänä päivänä. Koska olen matkailualan ammattilainen ja bloggaaja, pääsin messuille ilmaiseksi ammattilaispäivänä torstaina ja kolmena muuna päivänä. 


Messujen avajaisissa esiintyi mm. porilainen tanssiryhmä. Heillä oli hienot punaiset puvut.




Torstai oli ammattilaispäivä kiinnostavine luentoineen. Olin ylpeä itsestäni, jess! 



 
 
 
Torstaina ammattilaispäivänä ostin myös neljä lörtsyä kotona herkuteltavaksi. Lörtsytaikina on pullataikinan tyyppinen, ja lärtsyt ovat uppopaistettuja. Niitä saa sekä suolaisilla että makeilla täytteillä. Mustikkalörtsy on mielestäni paras ja raikas.




Lörtsyjen oston jälkeen kiertelin alueella vielä tunnin tai puolitoista.  Sitten lähdinkin jo hetkeksi kotiin valmistautumaan illan bloggaajabileisiin, jotka pidettiin hotelli Marskissa.  Hotelli oli esteetön, puhetta ja naurua riitti. Torstaipäivä oli aktiivinen ja tehokas, mutta myös ihana.

 

Perjantaina, lauantaina ja sunnuntaina olin messuilla lomafiiliksessä. Perjantai oli avustajan vapaapäivä, joten olin kahden ystävän kanssa.  Minua kiinnostivat eniten kotimaan kohteet, kylpylät ja pitkät risteilyt. 

 


 

 


 

Ystäväni tykkäsivät erityisesti Thaimaan osastosta. Se oli kyllä upea ja värikäs. Kuvan on ottanut Maria tai Jenna Lahikainen. Julkaisen sen heidän luvallaan.





Pääsin myös Tallinksiljan osastolla yhteiskuvaan Harri hylkeen kanssa. Tämäkin kuva on ystävieni Lahikaisten ottama.



Messut herättivät monenlaisia ajatuksia. Parasta oli matkainspiraatio, asiantuntijaluennot ja esteettömyyskeskustelut firmojen kanssa. 
 
 


Se  harmitti, että joillakin isoilla matkailuyrityksillä ei ollut tänä vuonna messuosastoa ollenkaan. Esimerkiksi Aurinkomatkat ja Viking line puuttuivat messuilta. Toisaalta kävin Järvisydän-kylpylän osastolla superhyvän keskustelun esteettömyyden tärkeydestä.

Teemamaa Kreikkakin oli esillä aika vähän ja vaisusti, sen esteettömyydestä ei puhuttu mitään, vaikka Kreetalla on esteetön hotelli Eria Resort.

keskiviikko 8. helmikuuta 2023

Himos ja hotelli Jämsä



 Moikka!

 

Viikko Wienin-reissun jälkeen oli aika mennä Himokselle Popedan-keikalle. Tiesin, että keikka alkaisi vasta myöhään joten päivällä ehtisin hyvin myös laskettelemaan. Niimpä varasin kelkkalaskettelun Himoksen hiihtokoulusta. Laitoin sähköpostia Himokselle ja sain lasketteluajan puolillepäivin.

Menin junalla Jämsään ja asemalta taksilla Hotelli Jämsään. Siellä on yksi invahuone. Hotelli on Omenahotellin tyyppinen itsepalveluhotelli, eli tulopäivänä sain tekstiviestinä numerokoodit, jotka avustaja näpytteli ovipuhelimeen ja pääsimme sisälle. Vastaanottovirkailijaa ei ole, mutta varausvahvistuksessa on palvelunumero, josta voi tarvittaessa kysyä neuvoa. Huone oli tilava ja viihtyisä.




 Sänky oli ihan tavallinen perussänky, säätömahdollisuuksia ei ollut. Se oli minulle sopivalla korkeudella eli aika matala esimerkiksi jenkkisänkyyn verrattuna. Verhot olivat keväisen keltaiset.

 

 



Huoneen vessa olikin sitten hankala. Mennessä on kynnys ja se oli liian pieni Returnerille. Tukikaiteet kuitenkin löytyvät pöntön molemmilta puolilta.




Alakerran vessa on isompi, joten käytimme enemmän sitä. 




Hotellissa ei ole ravintolaa. Huoneesta löytyi jääkaappi. Sadan metrin päässä on huoltoasema, josta saa aamupalaa. Hotelliin on tulossa yhteiskeittiö.


Kelkkalaskettelu oli yhtä hauskaa kuin ennenkin, 90 minuuttia  hiihdonopettajan kanssa maksoi noin 125 e.  Kuva on Vuokatista, koska Himoksen laskettelukuvat jäivät epätarkoiksi enkä saanut lasketteluvideota lisättyä.  Kelkkalaskettelun opetusta saa melkein kaikista Suomen hiihtokeskuksista.




 

Valitettavasti Popedan keikka peruttiin, onneks saan rahat takasin.

Viihdyin hotelli Jämsässä, suosittelen! Yksi viikonloppuyö myöhäisellä huoneenluovutuksella maksoi joulukuussa 169 euroa.

sunnuntai 5. helmikuuta 2023

Wienin matka osa 3: Schlosshofin linna

 

Moikka!

 

 Sunnuntai 4.12. oli viimeinen päivä Wienin matkalla. Wietimme päivän Schlosshofin linnassa. Linnaretkellä oli mukana oman oppaamme lisäksi linnan oma opas. Linna oli tietysti iso ja hieno.Opas kertoi mm. joulukalenterien ja kuusten historiasta. Joulukuusi tuli Suomeen Saksasta.



 Tässä kuvakollaasissa näkyy mm. linnan aluekartta ja ja osa linnanpihasta.


Linnan ensimmäisessä huoneessa oli tosi hienot tapetit.

 


 

 

 

 

 

Opastettu kierros kesti reilun tunnin. Senjälkeen olikin ruokailun aika.  Lounaaseen sisältyi kolme ruokalajia, keitto, wieninleike ja sachertorttu. Se oli lounaassa parasta. Itävaltalaiset osaavat parhaiten jälkiruoat. Alkukeitossa oli omaan makuuni liikaa valkosipulia.

 

Kierroksen ja lounaan hintaa en tiedä, koska ne sisältyivät matkapakettiimme. Koko matka maksoi 990 e/henkilö lentoineen, majoituksineen ja ohjelmineen.

 


 

 

   Lounaan jälkeen menimme vielä hetkeksi katselemaan joulutoria ja sitten kotimatkalle. Kiitokset Virve-oppaalle hyvästä opastuksesta ja avusta myös lentokentällä. Itävallan lentokenttävirkailijat oli tylyjä, siksikin apu oli tarpeen. He osaavat englantia hyvin vähän.

 

Tänään huomasin, että Wienissä järjestetään myös pääsiäistori, sielläkin paljon ohjelmaa. Voisin lähteä joskus. Ohjelma löytyy netistä, Wien Easter market.