perjantai 16. joulukuuta 2022

Ravintola Provencale Kerava

Moikka! Kävin Provencalessa marraskuussa juhlimassa ystäväni syntymäpäiviä. Ravintola on esteetön, mutta sisääntullessa on pieni kynnys. Se sijaitsee Keravan rautatieaseman vieressä, osoite Asemanaukio 7. Olin etukäteen katsonut ruokalistaa, se näytti herkulliselta. Se on myös monipuolinen, lihaa, kalaa, kanaa, kasvisruokia ja pitsoja joka makuun. Söin juustomestarin härkää ja päivänsankarille maistui lohi. Pihvikin oli maukasta ja palvelu ystävällistä. Provencalen kokit tekevät ruoat itse, eineksiä ei käytetä.
Itse otin vielä jälkiruoankin, suklaaleivoksen jäätelöpallolla ja teen. Oli kivat ja helpot juhlat. Pihvini maksoi 28 euroa, lohi 26 euroa. Keravalla on myös Kulmakonditoria-kahvila. Sekin on esteetön ja tarjoilut herkullisia. Löytyy suolaista ja makeaa, kuvassa savulohipottu.
Suosittelen lämpimästi molempia.

tiistai 29. marraskuuta 2022

Scandic Julia Turku

Moikka! Cp-liiton syyspäivät järjestettiin tänä vuonna Scandic Juliassa Turussa. Siellä oli myös iltaohjelmaa, halusin nauttia siitäkin. Oli siis selvää, että yöpyisin. Menin junalla Kupittaalle, koska Turun rautatieasema on nyt isossa remontissa. Se kestää ainakin pari vuotta. Hotelli oli hieman sokkeloinen ja oli vähän vaikeaa löytää oma huone. Huone oli hyvä. Se oli tilava ja ihanin yllätys oli sähkösäätöinen sänky. Ainakin sängyn pääpuolta ja jalkopäätyä pystyi nostamaan. Mahtavaa! 10 pistettä hotellille. Aamulla herätessä ei sattunut selkään. Toivottavasti sähkösäätöiset sängyt yleistyvät hotellihuoneissa, koska ne saattaisivat helpottaa monen asiakkaan nukkumista. Joillekin vammaisille sähkösäätöinen sänky on matkallakin tärkeä, he eivät pysty nukkumaan tavallisessa sängyssä.
Myös huoneen vessa oli tilava hyvine tukikaiteineen ja hotellin ravintolakin oli esteetön.
Scandic Julia on hyvä hotelli, suosittelen lämpimästi.

torstai 10. marraskuuta 2022

Mitä kuuluu ja uusimmat matkahaaveet

Moikka! Wienin joulutorin jälkeen aion mennä ainakin Vuokattiin ja pidemmälle risteilylle.Ja Ruissalon kylpylään. Laskettelureissu Ylläkselle ja Leville kiinnostaisi myös, siihen ei ole nyt varaa. Täytän ensi huhtikuuussa 40 v, mietin pidänkö juhlat. Riippuu siitä löydänkö edullista ja esteetöntä juhlapaikkaa. Omnian matkailulinjalta valmistumisen jälkeen pidin pienet valmistujaiset talomme kerhohuoneella, mutta nelikymppisjuhliin kerhohuoneemme on liian pieni. Haluaisin juhliini tanssibändin, mutta siellä ei mahdu tanssimaan. Kevääseen on onneksi vielä aikaa. Sitä ennen nautin Wienin joulutorista ja Vuokatista. Ja odotan innolla tammikuussa olevia matkamessuja.
Pidemmälle risteilyllekin tekisi jo kovasti mieli, ja matkailualan töitäkin on jo tiedossa, osa varmempia ja osa epävarmempia, monenlaista on vireillä, hyvä! Olen myös hoitanut vuoden verran vanhempieni matka-asioita, kivaa! Jos joku matkailuun liittyvä asia mietityttää, minulta saa aina kysyä blogin kommenttikentässä, tai sähköpostilla helena.arvio@gmail.com. Turkuun menijät, muistakaa että Turun rautatieasemalla nyt iso remontti menossa, junalla pääsee vain Kupittaalle eikä Turun keskustaan. Kannattaa yöpyä Scandic Juliassa. Huoneessani oli sähkösäätöinen sänky, josta pystyin säätämään ainakin sänkyn pääpuolta.

torstai 29. syyskuuta 2022

Päiväristeily 4.8.

Moikka! Kirjotusfiilis ja into oli hetken poissa, mutta ehkä saan sen takaisin. Nyt on aika muistella päiväristeilyä, jolla olin 4.8. Tuulan kanssa. Laivana oli Viking Gabriella. Olimme terminaalissa n.9.30-10.00. Oli aika paljon matkustajia. Söimme ensin katkarapuleivät.Gabrielllllla laivana ok, mutta vanha. Yleisten tilojen invavessat huonot. Toisen invavessan wc-pönttö tosi matalalla, pikkulapsen korkeudella. Hyttiä en nyt ostanut, kyseessä oli päiväristeily.
Sitten vähän shoppailtiin. Löysin uuden vyölaukun ja lompakon. Lompakko Guessin laatutavaraa, maksoi noin 35 euroa. Ennen buffettia nautin vielä vadelmaisen aperitiivin eli alkudrinkin.
Tällä kertaa parasta oli jälkiruoat.
Lopuksi ihailin merta laivan ulkokannelta. Sää oli hyvä, mukava nauttia meritunnelmasta ja tuulen tuiverruksesta. Laiva saapui Helsinkiin n. 16.50.
Viking line voisi remontoida yleiset invavessat, niin viihtyisin Gabriellalla pidempäänkin.

torstai 18. elokuuta 2022

Luonnontieteellinen museo

Moikka! Hiljaisuus on jatkunut, koska rakas 90-vuotias vaari meni huonoon kuntoon pari viikkoa sitten ja kuoli 7.8. No se siitä. Kävin museossa sateisena heinäkuun lauantaina, ja porukkaa riitti. Paljon lapsiperheitä, mutta myös aikuisia. Museo sijaitsee Eduskuntatalon takana, osoitteessa Pohjoinen Rautatiekatu 13. Tällä hetkellä siellä on seuraavat näyttelyt: Suomen luonto, maailman luonto, muutosta ilmassa ja Itämeri-näyttely. Näyttelyt ovat esteettömiä. Poikkeuksena Suomen luonto-näyttelyn talvinurkkaus. Se on hyvin pieni alue, ei haittaa kokonaiselämystä. Myös museo on esteetön, väljät käytävät ja tilavat hissit. Esteetön wc löytyy ja henkilökunta on ystävällistä. Esteetön sisäänkäynti löytyy sisäpihan puolelta. Heti sisääntullessani näen ison dinosauruksen, se on hieno! Parasta oli Maailman luonto- näyttelyn täysin pimeä Afrikan yö-huone. Sinne oli heijastettu myös tähtitaivas. Museoon pääsee opiskelijat opiskelijakortilla 8 euroa, normaalihinta 17 e.Sopiva aika vierailuun on kaksi tuntia. Museolla on syksyllä muutama ilmaispäiväkin,7.10 ja 2.12. Käykää ihmeessä, suosittelen lämpimästi!
Museo sopii kaikenikäisille. Lapsille löytyy bingo ja on siellä kahvilakin.

keskiviikko 13. heinäkuuta 2022

Uusia suunnitelmia

Moikka! Pahoittelen hiljaisuutta koronan ja kuolemantapauksen vuoksi, nyt on kuitenkin uusia matkasuunnitelmia. Elo-syyskuussa menen todennäköisesti Ruissalon kylpylään, ja toivottavasti Imatrallekin vielä tämän vuoden puolella. Olen varannut Wienin joulutorimatkan 1-4. joulukuuta. Ensi vuonna haluaisin pidemmälle risteilylle, kun täytän 40 vuotta.Laivana voisi olla joku Royal Caribbeanin laiva tai Celebrity Edge.
Kohta on perinteisten Meripäivien aika, ihanaa! Loppukesästä olisi kiva mennä Kirkkonummelle testaamaan Långvikin hotelli ja elokuussa on päiväristeily Tuulan kanssa. Syyskuussa kutsuu Pajulahti. Nyt kaipaan matkoiltani kuitenkin kiireeetttömyyttä. On ärsyttävää, kun täytyy aina miettiä avustajatuntien riittävyyttä ja valmistella asioita. Haluaisin olla spontaanimpi ja nauttia rauhassa.Valitettavasti jäykkä ja kankea vammaispalvelujärjestelmämme ei tue tätä. Se vaatii aivan liikaa ennakkosuunnittelua, joka ärsyttää ja stressaa. Suomen hotelleihin tarvitaan lisää invahuoneita. Ja lopuksi, kylpylälomalla kannattaa olla vähintään kaksi vuorokautta, mitä kauemmin, sen parempi. Ehtii nauttia rauhassa.

perjantai 20. toukokuuta 2022

Vappujuhlat Kytäjällä..

Moikka! Perjantaina 29.4. lähdin vappujuhliin Hyvinkäälle Kytäjän kartanoon. Sain juhlakutsun Tuulalta. Tuulan mies soitti Renki-bändissä, joka vastasi illan musiikista. Ostin juhliin etukäteen buffet-ruokalipun, Pito-Piikojen ruoka oli maukasta. Lähdimme Hyvinkäälle lähijunalla kolmen jälkeen. Onneksi rautatieaseman hissit olivat nyt kunnossa. Menimme invataksilla Kytäjän kartanon tallille,ajomatka kesti noin puoli tuntia.
Alkupalojen jälkeen haimme ulkoterassilta grilliruokaa, kahta erilaista lihaa, muikkuja, lohta ja halloumjuustoa. Ulkoterassille ei ollut luiskaa. Muuten tila oli esteetön. Tuula sanoi, että invavessakin löytyy, en tarvinnu stä tällä kerralla. Jälkiruoaksi oli mansikoita ja suklaaputous. Vaikka olimme syötyämme vähän liian täynnä, energiaa riitti myös tanssimiseen. Bändi oli huippu, mahtavat bileet, onneksi lähdin!

torstai 28. huhtikuuta 2022

Cp-liiton aikuistoiminnan risteily Tallink Megastarilla

Moikka! Huhtikuun alussa se vihdoin toteutui, Cp-liiton aikuistoiminnan risteily Tallink Megastarille. Matkan piti toteutua jo joulukuussa, mutta silloin Megastar hajosi ja ystävänpäivänäkin tuli joku este. Lauantaina 2.4. aamupäivällä tunnelma oli odottava ja iloinen. Länsiterminaalissa oli paljon tuttuja.
Aluksi menimme nauttimaan pikkupurtavista, jotka cp-liiton aikuistoimikunta tarjosi. Sen jälkeen oli pieni tietovisailu ja kiertelyä kaverin kanssa laivan tiloissa. Ja kävimme piipahtamassa ulkokannellakin. Siellä oli aika viileää, joten piipahdus jäi pikaiseksi. Ihan ok laiva, parempiakin on. Risteilyyn kuului buffetruokailu iltapäivällä.
Musiikkia tai muuta ohjelmaa ei ollut, koska risteily kesti vain viisi tuntia. Se oli liian lyhyt, mutta oli mukavaa matkustaa tutulla porukalla.

keskiviikko 6. huhtikuuta 2022

Vierailu lentokentän uudessa terminaalissa

Moikka! Kävin maaliskuussa tutustumassa Helsinki-Vantaan uuteen lentokenttäterminaaliin. Aloite tutustumiseen tuli IT-lehden valokuvaajalta, koska minusta tehtiin juttu maaliskuun lehteen, joka on matkailuteemainen. - Lähdetkö mun kans tutustumaan? Otettas samalla tuoreita kuvia juttua varten ja saisit kertoa näkemyksesi terminaalista ja esteettömyydestä? Lähdin, tuoreita kuvia todella tarvittiin ja oli kiva olla hetki linssiluteena, päästä irti arjesta.
Terminaali on tosi hieno ja esteetön. Heti sisääntultuani näin avustajakutsupisteen ja sen yhteydessä inva-wc:n. Se on kätevää ja helppoa. Ja saattaa rohkaista ensimmäiselle lennolleen lähteviä, kun perusasiat löytyy helposti. En käynyt vessassa, joten en osaa sanoa sen tilavuudesta. Terminaalia on kuitenkin kehitetty yhteistyössä eri vammaisjäjestöjen kanssa, joten luulisin, että wc on toimiva. Oli mukava fiilistellä ja unelmoida seuraavasta matkasta. Kun menin tilavalla hissillä kerroksen alaspäin, löysin rautatie-ja bussiasemat eli julkisen liikenteen matkakeskuksen. Lentokentältä pääsee siis helposti junaan ja bussiin.
Se, mikä vähän harmitti oli terminaalin keskeneräisyys. Terminaaliin on tulossa uusi esteetön turvatarkastuslinja. Se oli tuolloin vielä työmaa-aluetta, joten sitä en valitettavasti nähnyt. Osa palveluistakin oli vielä kiinni, mutta kesällä ja alkusyksystä tulee lisää ravintoloita ja kauppoja. Menin tällä kertaa invataksilla meno-ja paluumatkan, koska oli talvikeli eikä minulla ollut avustajaa. Seuraavalla kerralla testaan lentokenttäjunan.

sunnuntai 13. maaliskuuta 2022

Pajulahden esteetön huone

Moikka! Vietin helmikuun viimeisen viikonlopun Pajulahdessa Nastolassa. Kyseessä oli Iloliikuttaja-koulutuksen ensimmäinen viikonloppu, toinen on syyskuussa. Pajulahteen pääsee helposti menemällä ensin junalla Lahteen ja sieltä Nastolaan. Yövyin tuolloin Pajulahden uudessa KallioPaju-rakennuksessa, huone oli todella tyylikäs ja tilava. Vessakin oli tilava, mutta vessanpöntön tukikaide puuttui toiselta puolelta.
Pajulahden liikuntakeskus on melko esteetön, mutta kovin sokkeloinen ja hiukan vaikea hahmottaa. Siellä on vanhoja ja uusia tiloja, ja ainakin yksi vanhan puolen hissi on liian pieni sähkärilleni. Tanssistudio, palloilusali ja ravintola ovat esteettömiä ja yleiset tilat väljiä. Uimaan meneminen on hankalaa huonon allashissin vuoksi. Tietääkseni Pajulahti on kuitenkin tällä hetkellä yksi Suomen esteettömimmistä urheiluopistoista. Ja siellä on todella monipoliset tilat erilaisiin liikunta-ja urheilutapahtumiin.

perjantai 28. tammikuuta 2022

Uusia suunnitelmia

Moikka. Olen menossa viikonlopuksi Imatran kylpylään. Aion nauttia kaikesta ja rentoutua. Maaliskuussa on luvassa viikko Vuokatissa Soilen kanssa. Ihanaa.
Suunnitteilla myös pidempi risteily. Löysin jo yhden kivan reitinkin, piti lähteä Välimerelle katsomaan Ranskan kohteita Royal Caribbeanin laivalla. Mutta tuolla risteilyreitillä on pari sellaista kohdetta, joihin siirrytään laivasta esteellisillä Tender-aluksilla. Harmi. Sopivan risteilyn löytäminen ei ole ihan helppoa, kun Karibiakin kiinnostaisi ja Casablanca. Ja Tyynenmeren risteilyllekin voisin joskus lähteä ja Australiaan.
Lähikohteena suosittelen urheilumuseota. Se on esteetön ja opiskelijat ja eläkeläiset pääsevät sinne kympillä, museokortilla ilmaiseksi.

keskiviikko 5. tammikuuta 2022

Vuoden 2022 epävarmat matkasuunnitelmat

Moi ja hyvää vuotta 2022. Viime vuosi meni taas nopeasti. Joulukin oli kiva. Aaton vietin Suomen Raamattuopistolla Kauniaisissa, noin puolen tunnin taksi-tai junamatkan päässä Helsingistä. Opisto on esteetön sähköpyörätuolille. Tukeva luiska löytyy sisääntullessa. Hissi sekä kirkkotila ja ruokasali ovat väljiä ja tilavia. Esteetön vessakin löytyy ja siellä on hyvät tukikaiteet. Lisää tietoa ja kuvia opistosta löydät osoitteesta www.sro.fi. Tämän vuoden matkasuunnitelmat Oli tarkoitus mennä Matkamessuille kaikkina päivinäf ja inspiroitua kunnon messuputkesta, mutta messut peruttiin. Tosi harmillista, ärsyttää paljon. Messut ovat piristäneet tylsää tammikuuta ja tuoneet paljon uutta energiaa ja inspiraatiota.
Nyt ne ovat minulle tärkeät myös ammatillisen kehittymisen ja verkostoitumisen vuoksi. Monet yrittäjät menettävät rahaa peruuntumisen vuoksi. Ja eihän bloggaajien tapaamisia ja yhteisbileitäkään voi unohtaa. Myös muut tammikuun messut peruttiin ja venemessutkin on siirretty vuodelle 2023. Perinteinen Vuokatin-loma on sentään toteutumassa maaliskuussa.
Juha Vainio-seuran ystävänpäiväkonsertin toteutuminen on vielä epävarmaa, katotaan miten käy. Pitäkää peukkuja.
Imatran kylpylään aion mennä joskus nyt keväällä koronapassilla. En pysty suunnitteleen mitään, koska mikään ei ole niin varmaa kuin epävarmuus. Kovasti tekisi mieli pidemmällekin risteilylle, keväällä tai syksyllä..