keskiviikko 9. elokuuta 2023

Päivä Suomenlinnassa 11.7.

 

Moikka!

 

Menin Suomenlinnaan tiistaina 11.7. sisarusten ja heidän perheidensä kanssa. Tämä heidän kesäinen Helsinki-päivänsä on jo perinne. Yksi heistä ehdotti Suomenlinnaa ja koska tiesin sen esteettömyyden hyväksi, suostuin heti. Tiesin myös,että lähes kaikki sinne menevät lautat ovat esteettömiä. Tykkään kovasti merimaisemista ja veneilystä, joten mikäs siinä. Ainoa pieni jännitysmomentti oli se, että kuulin ohjaajaltamme Suomenlinnassa kesäaikaan tehtävästä remontista. Soitin  heidän matkailuneuvontaansa ja kyselin remontista. Minulle vastattiin, että remontti ei vaikuta esteettömyyteen. Eikä se vaikuttanutkaan.

Retkipäivänämme olin Kauppatorilla kymmenen maissa. Olin kuullut matkailuneuvonnasta, että Suomenlinna kakkonen oli kaikista lautoista esteettömin. Se lähti Kauppatorilta 10.20. Sää suosi, päivä oli poutainen ja lämmin mutta ei liian kuuma. Paras mahdollinen kiertelyyn ja paikkojen katseluun.




Lauttamatka oli ihana ja esteetön hetki merimaisemista nautiskellen. Suomenlinnassa isoin liikkumishaaste on mukulakivet. Niitä siellä on paljon. En tykkää niistä, mutta pärjään niiden kanssa.

Aluksi näin Suomenlinnan kirkon ulkupuolelta. Sisällä en käynyt, koska kirkkoon oli pääsymaksu ja halusin olla ulkona. 

 

 



Päivä oli kokonaisuutena tosi kiva. Rentoa oleskelua ja juttelua ja kuljeskelua.







 


Päivään mahtui pieniä pettymyksiä, lelumuseo ja sukellusvene eivät olleet esteettömiä.

 

Lelumuseossa olisin halunnut tutustua leluihin ja leikkiä pikkuveljen nuorimman lapsen kanssa.


Suosittelen Suomenlinnaa kaikille, jotka tykkäävät saarifiilistelystä ja pärjäävät mukulakivillä.

 

 

 

2 kommenttia:

Mikko / Matkalla Missä Milloinkin kirjoitti...

Suomenlinna on mukava paikka. Olimme siellä viime vuonna aivan kesän alussa, jolloin paikalla ei ollut paljoakaan porukkaa, ja alueella sai kulkea aivan rauhassa. Olisi mukavaa lähteä käymään siellä myös lämpimänä kesäpäivänä, vaikka silloin porukkaa onkin paljon. Tunnelma on varmasti erilainen.

Mahoton reissaaja kirjoitti...

Suomenlinnas kiva myös, ku lauttaan pääsee sähkärilläki.