maanantai 20. helmikuuta 2023

Urheilumuseo on nyt Tahto

 Moikka!

Urheilumuseo on nykyään osa Liikunnan ja Urheilun kulttuurikeskus Tahtoa. www.tahto.com, teen uuden vierailun ja päivitän tämän tekstin sitten paremmin.

Moikka. Kävin Urheilumuseossa ystäväni Jarpin kanssa. Menomatkan kuljimme taksilla ja paluumatkan kävellen ensin Kamppiin, josta metrolla Lauttasaareen. Tahto sijaitsee Olympiastadionilla Paavo Nurmen tiellä.    Esteetön wc löytyy. Lisätietoa esteettömyydestä löytyy osoitteesta www.tahto.com/saavutettavuus.

 Museo oli käymisen arvoinen, mutta luulimme sitä isommaksi.  Varsinkin nostalgiasta tykkääville se tarjosi kuitenkin kiinnostavan aikamatkan urheiluhistoriaan. Löytyi tietoa Lasse Virenin juoksuista ja mitaleista, Heli Rantasen ja Seppo Rädyn Atlantan kisapaidat vuodelta -96, videopätkiä Matti Nykäsestä, tietoa maailmanennätyksistä jne. Muistui mieleen Helin kultaheitto Atlantan olympialaisissa-96, jolloin kävin viemässä hänelle Hämeenlinnan cp-yhdistyksen onnitteluadressin. Lammin kunta oli silloin hyvin esillä eri medioissa, radiossakin.

 

Museossa pohdittiin myös ilmastonmuutoksen vaikutusta talviurheiluun. Oli koskettavaa katsoa ja kuunnella urheilijoiden tarinoita aiheesta. Onneksi on perustettu Protect our winters-liike, joka suojelee talvia. Kelkkalaskettelussakin tarvitaan lunta ja pakkasta. 

 Hinnat

Lapset ja museokortin omistajat pääsevät ilmaiseksi, muiltakin alle 20 euroa. Urheilumuseo soveltui mielestäni parhaiten yli 30-vuotiaille. Pitääpä käydä sielläkin, vierailu suunnitteilla. Nykytilanteesta en tiedä, koska en ole vielä käynyt Tahto-keskuksessa. Museon vierestä löytyy myös ravintola. 

  Hiihdolle ja jääkiekolle on omat museossa Lahdessa ja Tampereella.

3 kommenttia:

Marika / Matkalla Missä Milloinkin kirjoitti...

Mietinkin, että onko museonäyttelyssä jotain kiinnostavaa näkökulmaa pelkkien tapahtumien kertomisen sijaan. Ja olihan siellä, ilmastonmuutoksen vaikutus urheiluun. Täydellinen sijainti tällä museolla. Itseäni kiinnostaisi samalla vierailla museon tornissa.

Marika / Matkalla Missä Milloinkin kirjoitti...

Mietinkin, että onko museonäyttelyssä jotain kiinnostavaa näkökulmaa pelkkien tapahtumien kertomisen sijaan. Ja olihan siellä, ilmastonmuutoksen vaikutus urheiluun. Täydellinen sijainti tällä museolla. Itseäni kiinnostaisi samalla vierailla museon tornissa.

Mahoton reissaaja kirjoitti...



Kiitos palautteestasi, sijainti on loistava.