sunnuntai 24. helmikuuta 2019

Karibia osa 4: Ruokailut ja juomat Karibialla

Moikka!





Toivottavasti olette tykänneet aikaisemmista Karibia-jutuistani. Nyt kerron ruokailuista Karibian-matkalla. Miamin lentoihin kuului kaksi ateriaa sekä meno - että paluulennoilla.
Ruoat olivat ihan hyviä. Annoskoot vaan oli liian pieniä minulle. Onneksi lentokoneesta sai ostettua myös pähkinöitä ja muuta naposteltavaa.

Saavuttuamme Miamin hotellille matkajohtaja jakoi aamiaiskupongit. Muut ruokailut Miamissa piti maksaa itse.


Amerikkalainen aamupala

Aamupalalla oli tietysti vaaleaa leipää ja croissantteja seka pannukakkuja, munia ja pekonia sekä ihania tuoreita hedelmiä. Parasta oli erilaiset melonit ja tuore ananas. Vihanneksia ei juuri ollut, paitsi paistettua tomaattia. Kokki paistoi myös munakkaita asiakkaille heidän toiveidensa mukaan.





Syöminen Miamissa on kallista, mutta ruoka-annokset ovat isoja. Illalla menimme kävelylle ja tilasin tomaatti-mozzarellaleipiä. Annoksessa oli kahdeksan tai yhdeksän oikein hyvää kolmioleipää, siitä riitti Tuulallekin. Hotellin kanasalaatti maksoi listan mukaan noin 15 dollaria, mutta sen oikea hinta tippeineen oli 17-19 dollaria.


Royal Caribbeanin Karibian ja Välimeren risteilyllä ruokailut kuuluvat risteilyiden hintaan, erikoisravintoloita lukuunottamatta. Kahvilatkin olivat maksuttomia, poikkeuksena kuppikakkukahvila. Myös pizzeria Sorrentos oli maksuton. Vesi, kahvi, tee ja kaakao sekä buffetissa tarjolla olevat juomat olivat maksuttomia. Muut juomat olivat maksullisia.


-



Laivalla söimme aamupalat joko buffetissa tai kahvilassa. Buffetissa oli laajempi valikoima, mutta yhdestä kahvilasta sai ihania bageleita eli täytettyjä rinkeleitä. Täytteet sai itse valita ja saatavilla oli myös gluteeniton versio. Tuoreita hedelmiäkin oli hyvin saatavilla, paitsi ei mangoa.

Lounaat söimme joko buffetissa tai kahvilassa, buffetin valikoima oli valtava, kaikki erikoisruokavaliot ja kasvissyöjät sekä vegaanit oli hyvin huomioitu  Erityisen hyvää oli lihakastike myskikurpitsan kanssa ja ihanat jälkiruuat, kuten erilaiset cookiet eli keksit.
Niitäkin oli tarjolla myös sokerittomina.

Illallista söimme yleensä laivan pääravintolassa yhdessä matkaporukkamme kanssa. Meille oli varattu pöytä laivan pääravintolasta klo 17.30. Saimme valita listalta alku,- pää - ja jälkiruoan. Vain ruokajuomat olivat maksullisia. En ottanut juomapakettia, ne olivat aika kalliita. Alkoholillinen paketti maksoi muistaakseni 70 dollaria eli noin 60 euroa per päivä. Alkoholiton limsoja ja erikoiskahveja sisältävä pakettikin maksoi yli 25 dollaria per päivä.



Pina colada aurinkokannella





Pääravintolan katettu pöytä


Myös laivan henkilökunta oli erittäin avuliasta. Aamupalalla kahvi ja tee tarjoiltiin pöytään ja joka aamu he kysyivät, mitä haluaisin aamupalaksi.



Alkupalaksi katkarapucocktail





Uunijäätelö










Risteilyllä saa ruokaa yölläkin ja käytettävissä on myös maksullinen huonepalvelu.


Ja Miamissa annokset oli isoja. Kuvan lautasella oli muistaakseni yhdeksän mozzarella- tomaattipaahtoleipää, rapeita ja maukkaita.





Ei kommentteja: