perjantai 20. heinäkuuta 2018

Ruusun ajan kuvauspaikoilla Toukolassa



Moi!

Metsoloiden lisäksi Ruusun aika on yksi lempisarjoistani. Metsoloiden kuvauspaikkaretkien jälkeen haaveilin  retkestä tämänkin sarjan  kuvauspaikoille. Yhtenä iltana asia tuli puheeksi Marian ja Jennan kanssa, he sanoivat voivansa toimia retken oppaina. Koska kuvauspaikat ovat Helsingissä, retki oli myös helposti toteutettavissa.

Päätin tarttua tilaisuuteen. Menimme Metrolla Kamppin ja sieltä bussilla Toukolaan. Bussin päätepysäkki oli Malmilla, jäin pois Sumatrantiellä. Siitä kävelimme Viipurin leipään Intiankadulle, joka oli sarjassa Matikaisen kauppa. Kauppa ei ole enää toiminnassa. En tiedä, milloin se lopetti.




Ruusun ajan talon pihalla



Matikaisen kauppa












Emme menneet Ruuun ajan taloon sisälle, koska joku asui siellä. Raija Oranenkin on asunut. Sarjan ulkokuvaukset on tehty talon pihalla. Nykyinen asukas on varmaan pyörätuolin käyttäjä, koska talon edessä oli hieno luiska. Kävimme myös urheilukentällä, jossa Roope ja Senni-mummi pelasivat futista.








Kierroksen jälkeen tarjosin Marialle ja Jennalle jätskit  Arabia-keskuksen kaupassa ja söin avokadolohta Chicoksessa. Oli hyvää!




2 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Hieno blogi sulla. Olen nyt muutaman päivän aikana lukenut koko blogin läpi, tuot hyvin esiin sen että liikuntaeste ei ole este nähdä maailmaa, jos vain tahtoa löytyy.

Mahoton reissaaja kirjoitti...


Kiitos! Ei tosiaankaan, vaatii vaan välillä enemmän suunnittelua.