sunnuntai 27. syyskuuta 2020

Katajanokan vankilahotelli



 Moikka!

Kävin Katajanokan vankilahotellissa opintokäynnillä 14.9. Hotellin historia on todella kiinnostava.

Moderni lifestyle-hotelli, jolla on pitkä ja värikäs menneisyys.

Hotel Katajanokan vanhin osa on peräisin vuodelta 1837 ja pääosa vuodelta 1888. Rakennus toimi alun perin lääninvankilana ja tutkintavankilana, jonka toiminta päättyi vuonna 2002. Mittavien kunnostustöiden jälkeen korkeatasoinen, nykyaikainen hotelli avasi ovensa toukokuussa 2007. Pitkästä ja värikkäästä historiasta muistuttaa edelleen Museoviraston suojelema keskikäytävä, ulkoseinät ja linnan muuri.



Katajanokan vankilahotellissa oli hyvä luiska, hyvät sisätilat ja invavessojakin useampi. En käyttänyt vessaa, opintokäynti kesti vain tunnin.








        Invahuoneita on vain kaksi, tällä kertaa en nähnyt niitä. Superior-huone oli viihtyisä. 


 


       
                                                                                              
      Pääsin kurkkaamaan myös eristysselliin ja kuulemaan kertomuksia hotellielämän ikävästä 
     puolesta. Selli oli karu ja pysäyttävä. Ryhmäselli ei ollut esteetön.












      Hotellissakin sattuu kaikenlaista. Asiakkaina on huumeidenkäyttäjiä. 
      On perheriitoja, väkivaltaa ja sairaskohtauksia. Hotellin työntekijöiltä vaaditaan hyvää 
      ja heille järjestetään myös työnohjausta. 

     Myös entinen presidenttimme Risto Räty on ollut vankina Katajanokalla, samoin kuin 
     vankilaelämästä kirjojakin kirjoittanut Jan Jalutsi.

    




Opas kertoi myös koskettavan tarinan Jan Jalutsin vapautumisesta. Jalutsin kaverit olivat järjestäneet hänelle isot bileet vapautumisen kunniaksi. - Nyt juhlitaan, täällä on maksullisia naisiakin, -he sanoivat.

Mutta Jalutsi halusi vain tuijottaa tähtitaivasta yli 30 asteen pakkasessa, koska ei ollut eristyssellissä ollessaan nähnyt sitä yli vuoteen.

Vankilahotellista saa myös edullista lounasta arkipäivisin noin 11 eurolla.



1 kommentti:

Mikko / Matkalla Missä Milloinkin kirjoitti...

Varmaan erittäin kiinnostava kohde, jossa olisi kiva päästä käymään. Muutamissa vankiloissa olen käynyt ja kaikki ovat olleet kiinnostavia, Alcatraz varmaan kaikkein kiinnostavin. Varmaan kiinnostavia kertomuksia tuollaisissa ympäristöissä aina vuosien saatossa kertyy ja parhaita nuo käynnit ovatkin oppaan kanssa.