lauantai 23. maaliskuuta 2019

Näkyvyyden lisääminen vuonna 2019


Moikka! Sain juuri blogini uudet käyntikortit, jee! Niiden etupuolella on Teneriffalla otettu palmukuva ja takapuolella sekä yhteystiedot. Olen jo anttanut niitä muutamille ystävilleni ja talomme ohjaajille. Niitä on mukavaa jakaa myös esimerkiksi tulevilla Supermessuilla, jotka ovat 12-14.4. Tampereella. Itse yritän olla siellä paikalla 12.-13.4. Tulkaahan moikkaamaan!
Olisi kiva nähdä teitä lukijoita mahdollisimman paljon sekä lisätä blogini tunnettuutta ja näkyvyyttä.

Se onkin tämän vuoden tavoitteeni blogiin liittyen. Myös blogin ulkoasu kaipaa pienta freesausta ja raikkautta, sen uudistaminen on työn alla ja tämän vuoden toinen tavoite.



Jos ette pääse Supermessuille, tapaamme toivottavasti toisilla messuilla tai jossain muualla. Esimerkiksi marraskuussa apuvälinemessuilla Tampereella tai winterexpossa Pasilan messukeskuksessa. Winterexpo on talvisiin liikuntalajeihin ja lasketteluun erikoistunut messutapahtuma.  Otan messuille mukaan myös käyntikorttejani jaettavaksi.


Toivottavasti blogini jää niiden avulla paremmin mieleen. Olen saanutkin käyntikorteistani hyvää palautetta, kiitos siitä!






Kuvassa olevia Unelmahommissa-kirja on hyvin realistinen ja kannustava opas kaikille unelmatyötään etsiville.  Se muistuttaa, että kaikki on mahdollista, mutta vaatii paljon työtä ja unelmahommissakin voi uupua. Unelmahommiin kuuluu myös epämieluisia tehtäviä, jotka on pakko tehdä. Silti suosittelen kirjaa kaikille niille, jotka kaipaavat muutosta nykyiseen työhönsä ja elämäänsä.



Unelmahommiin kannattaa pyrkia askel kerrallaan. Mikään ei valitetttavasti tapahdu hetkessä. Kumpa aina muistaisin tämän, innosttun helposti mutta valitettavasti olen hiukan kärsimätön.

Yksi omista työhöni liittyvistä unelmista on se, että pääsisin Omnian matkailulinjalle ja matkailuopintojen loppuvaiheessa tai niiden jälkeen myisin matkailupalveluita joko kevytyrittäjänä tai toiminimelläni Mahoton reissaaja.

Kesällä haluaisin käydä Allsång på Skansen-yhteislaulutilaisuudessa Tukholmassa. Tv1 on näyttänyt tätä ohjelmaa muutamana kesänä myös Suomessa ja haluaisin kokea ohjelmasta välittyvän ihanan tunnelman myös livenä paikan päällä.

Rupean myös suunnittelemaan yhteistä matkaa Marian ja Jennan kanssa. Se toteutuu toivottavasti lähivuosina. Emme ole vielä päättäneet kohdetta.


Lisää matkaunelmia seuraavassa jutussa.


Ei kommentteja: