perjantai 31. elokuuta 2018

Päiväristeily Viking xprs:llä 26.8.



Moikka!


Viime sunnuntaina olin päiväristeilyllä Jennan kanssa. Minulla oli Viking Linen lahjakortti.  Menimme taksilla Vikingin terminaaliin Katajanokalle. Invavessa oli sähkärille ja Returnerille ahdas, pärjäsimme kuitenkin. Laivan invavessat oli tilavampia. Menimme ensin laivan pubiin kuuntelemaan musiikkia. Esiintymässä oli Minna Lasanen Trio. Musiikki oli sopivan rauhallista ja Minna lauloi hyvin. Söin viereisessä kahvilassa katkarapuleivän. En muista enää mitä se maksoi. Oli maukas ja katkarapua oli niin paljon, ettei leipä näkynyt.


Kahvilakäynnin jälkeen oli aika mennä maihin. Tallinnassa oli pilvinen ja harmaa sää. Ajattelin mennä Hop on-Hop off bussiin kaupunkikierrokselle, mutta bussi ei ollut esteetön, harmi. Kävimme Satamamarketin kahvilassa ja yhdessä vaatekaupassa, sieltä ei löytynyt mitään erityistä.  Myyjä palveli kyllä hyvin.





Minnan trio veti pubin täyteen



















Noin parin tunnin maissaolon jälkeen olikin jo nälkä. Tilasin mustaherukkaglaseerattua porsaanpihviä lohkoperunoilla. Annos oli muuten hyvä  mutta bearnaise -tai sienikastike olisi ollut makuuni enemmän. Ostin etukäteen ateriakupongit, maksupuoli hoitui niillä. Ne maksoivat noin 20 euroa per henkilö. Syömisen jälkeen teki vielä mieli jälkiruokaa. Vaikka laihdutan, sovimme ravintoterapeuttini kanssa, että saan pitää yhden herkkupäivän viikossa ja herkutella matkoilla.
Päätin pitää sen tuolla risteilyllä. Tilasin suklaakakkua, luulin tilaavani pienen palan. Hämmästyin kakkupalan kokoa. Se oli niin iso, että olisimme voineet syödä sen Jennan kanssa puoliksi. Nyt taisi jäädä osa syömättä, vaikka herkkua olikin.









Karaokeenkin ajattelin mennä, mutta en ehtinyt. Törmäsin laivalla entiseen naapuriini, jota en ollut nähnyt 27 vuoteen. Jälleennäkemisen iloa! Muistelimme menneitä, ja sitä, kuinka hän koristeli pyörätuolini tekokukilla. Kukkakauppiaalla niitä riitti.  Takaisin Katajanokalle saavuimme n. klo 19.30. Risteily maksoi kahdeltahengeltä ruokineen noin 50 -60 e, ja sujui oikein mukavasti.


3 kommenttia:

Tämä matka -blogi kirjoitti...

Minun pitää aina risteilyllä saada syödä katkarapuvoileipä. Oikein herahti vesi kielelle, kun kuvittelin eteeni leivän, jolla on kasa katkarapuja ja majoneesia ja kananmunaa. NAM!

Periaatteen Nainen kirjoitti...

Kiva lukea muiden kokemuksista, itsekin kävin juuri kuukausi sitten samalla laivalla. Ihanalta näytti suklaakakku, tuli heti kauhea nälkä!

Mahoton reissaaja kirjoitti...



Se oli hyvää ja mehevää!