maanantai 9. tammikuuta 2023

Wienin matka 1.-4.12.,osa 1

Moikka taas ja hyvää matkailuvuotta 2023! Wienin joulutorimatka toteutui tänä vuonna 1-4.12. Se oli Matka-agenttien ohjattu ryhmämatka Esteetön jouluinen Wien. Kuulosti kivalta. Edellinen joulutorimatka Wieniin 2019 oli hieno. Halusin lähteä uudestaan. Nyt oli kuitenkin hiukan mutkia matkassa jo alkuvaiheessa. Matkan lennot lennettiin niin pienellä koneella, että nykyisen sähkärini selkänoja oli liian korkea sinne. Vuokrasin Camp Mobilityltä sähkärin matkaa varten. Vuokrahinta kuukaudeksi on 296 euroa.


Sähkäri oli aika hyvä, tosi siro ja pieni verrattuna omaani. Jalkani vain olivat siinä liian koukussa eikä säätömahdollisuuksia ollut. Tälle neljän päivän Wienin-matkalle se kuitenkin sopi hyvin. Yksi tärkeä asia oli siis kunnossa. Valitettavasti vastoinkäymiset jatkuivat. Lento oli myöhässä lähtiessämme Helsingistä ja kiirehdimme ravintolaan. Kiirehtiminen oli kuitenkin vaivan arvoista, kellariravintola oli tosi hieno ja illallinen maukas. Sacher-kakku kruunasi sen.

 Hotellimme oli Zeitgeist Vienna,sitä mainostettiin esteettömänä. Hotellilla huomisimme, ettei sänky ollutkaan sähköisesti korkeussäädettävä, vaikka sähköpostiini tulleissa Matka-agenttien dokumenteissa niin luvattiin. Huone oli kyllä tilava, mutta sänkyä pystyi säätämään ainoastaan laittamalla puupalikat sängyn alle. Valitin asiasta työntekijälle, joka sanoi, ettei koko hotellissa ollut yhtään sähkösäätöistä sänkyä. Iso pettymys, eikä ne valitettavasti siihen loppuneet. Vessakin oli tilava, mutta pönttö tosi epävakaa ja turvaton.En pystynyt nojaamaan siihen ollenkaan. Soile joutui tekemään kaulaliinastani ja kolmesta tyynystä virityksen, että pystyin istumaan siinä siedettävästi. 

 

 

 

Pettymyksistä huolimatta pääsin vähitellen lomatunnelmaan ja ihailin hotellin joulukuusta jo ensimmäisenä iltana.

2 kommenttia:

Mikko / Matkalla Missä Milloinkin kirjoitti...

Harmi, että Wienissa tuli pettymyksiä. Onneksi kaupunki on kuitenkin upea, missä nähtävää riittää. Myös arkkitehtuuri on erittäin upeaa, jota itsessään ihailee mielellään.

Mahoton reissaaja kirjoitti...

Kiitos kommenteista, Wien on kiva kaupunki.