sunnuntai 24. kesäkuuta 2018

Kohtuulliset kustannukset, kuinka paljon vammainen saa matkustaa?



Moikka!

Tuo otsikon kysymys mietityttää minua paljon. Monestakin syystä. Helsinki linjasi muutama vuosi sitten, että vammaisen  henkilön ulkomaan lomamatkojen kustannukset korvataan enintään kahden viikon osalta per henkilö. Ymmärrän, ettei kaupungillakaan ole rahaa loputtomasti. Silti päätös on hankala monestakin syystä.

Kohtuulliset kustannukset ja kohtuus ovat aina tulkinnanvaraisia asioita. Ne merkitsevät yhdelle yhtä ja toiselle toista,eri asioita eri ihmisille. Hankaluus johtuu myös siitä, että tuo kahden viikon matkakiintiö melkein täyttyy Karibian-risteilylläni.


Ensi vuoden Karibian-risteilyni sijoittuu tammi-helmikuun vaihteeseen ja se kestää kaksitoista päivää, lennon myöhästyessä  kolmetoistakin. Se on varmasti elämys ja saan siitä tehyä monta blogitekstiä. Silti on vähän harmi, että tuo kahden viikon kiintiö menee melkein kokonaan siihen, Haluaisin matkustaa enemmän ja pitää blogin aktiivisena koko vuoden. Se ei onnistu näin tiukilla rajoituksilla.

Onneksi lakimies Jukka Kumpuvuori korosti, etteivät kuntien sisäiset ohjeet saa ohittaa vammaisen yksilöllistä tarvetta avustajien kohtuullisten matkakustannusten arvioinnissa.

Periaatteessa siis voisin anoa Helsingin sosiaalivirastolta tukea kolmannenkin vuosittaisen matkani avustajakustannuksiin. Jos päätöksessä kustannukset hylättäisiin, veisin asian hallinto-oikeuteen ja siellä lakimiehet päättäisivät, mikä on kohtuullista.

Vammaispalvelulakiin tarvittaisiin kuitenkin tarkennuksia selventämään asia. Kunnilla tulisi olla yhtenäiset käytännöt asiaan liittyen. Tarvitsen avustajaa myös kotimaan matkailuun. Yksi Suomen kansalaisten perusoikeuksista on vapaa liikkuvuus kotimaassa.  Se on kirjattu perustuslain yhdeksänteen liikkumisvapaus-pykälään, kuten myös oikeus lähteä maasta.  https://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/1999/19990731.


Se ei kuitenkaan valitettavasti toteudu vammaisten kohdalla. Toteutuminen vaatisi kohdallani samaa avustajatuntimäärää ympäri vuoden. Selkeämmät säännöt helpottaisivat kaikkia. Myös vammaisilla tulisi olla mahdollisuus asua, opiskella ja työskennellä ulkomailla.
Kesällä avustajatuntimääräni putoaa lähes aina 60 tuntiin kuukaudessa, sillä ei paljon matkailla tai vietetä vapaa-aikaa.

Ei kommentteja: