perjantai 30. maaliskuuta 2018

Ihana viikonloppu Ylläksellä..





Moikka!



Vihdoin oli sitten odotetun Lapin-reissun aika. Olin lentokentällä vähän ennen kahta. Kävin syömässä ennen lentoa katkarapuleivän. Se oli pieni ja kallis, maultaan kohtuullinen. Jotain piti kuitenkin syödä, eihän Finnair nykyään tarjoa ruokaa muilla kuin kaukolennoilla.

Ensin ajattelin mennä junalla Kolariin, katselin aikatauluja ja soitin vr:n asiakaspalveluun.
 Työntekijä pahoitteli kovasti, - Tää meidän yöjunakalusto on niin vanhaa ja esteellistäkin.
Hiukan hätääntyneenä hän kysyi: - Mihinköhän junaan mä nyt  sut laittasin?
Niimpä päädyin lentämiseen, aikaakin oli vain yksi viikonloppu.

Special Passenger-tiskillä  homma sujui yhtä hyvin kuten ennenkin. Penkkiin nosto ja poismeno oli vähän hankalaa, kun koneessa niin ahdasta.
 Arlandan kentällä käytettiin viime vuonna liukulakanaa ja nostoliinaa näihin siirtymisiin, ne voisivat toimia myös Helsinki-Vantaalla. Kittilän lentoasemalta poistuin rappusia pitkin, vahvat miehet nostivat minut.


Lento kesti vain reilun tunnin. Se oli vähän myöhässä, mutta meni nopeasti.  Lennolla vierustoveriksi tuli oikein mukava 10 vuotta Kittilässä asunut mies, joka antoi hyvän ravintolavinkin. - Käykää otsossa syömässa. -Ruokalista on monipuolinen, on hyviä pizzoja ja ruukkuruokia.

Oli hyvä fiilis, mutta tiesin, että invataksi lentokentältä Ylläkselle saattaisi olla kallis. Vierustoverini sanoi: - Ota rennosti, sä oot nyt lomalla. Niinhän mä olinkin.


 Kittilän lentoasemalta poistuttiin rappuja pitkin.








-







Lentoasemalta asemalle menin invataksilla. Leppoisa taksikuski ja hänen apumiehensä olivat ajoissa paikalla. Kaikki meni hyvin. Kuskeista huokui kiireettömyys, he eivät hoppuilleet. Aloin jo päästä tunnelmaan. Lumiset maisemat kruunasivat kaiken.








Majoitumme Lapland Hotels Saagassa, entiseltä nimeltään hotelli oli Ylläs Saaga. Majoituksen suhteen kävi tuuri, sain sittenkin huoneen kahdeksi yöksi. Se oli muuten hyv ä invahuone, mutta vessanpönttö oli liian matalalla, lähes lasten korkeudella. Jouduimme ensin vähän siirtelemään huonekaluja. Kun siirtojärjestelyt oli tehty, huone oli aika tilava. Vessanpöntön koroketta heillä ei ollut, laittoivat asian hankintalistalle. 























Pääsin kyllä vessaan sähkärillä ja Returnerilla, se oli kuitenkin aika pieni. Sitten alkoikin olla jo ruoka-aika, söimme päivällistä hotellin ravintolassa. Keittiö toi ensin alkupalamaistiaiset, juustoista kasviskeittoa ja yrttinäkkäriä. Pääruoaksi söimme maukkaat ja isot hampurilaiset.
Jälkiruuaksi söin hillaa ja vaniljaa, ison vaniljajäätelöpallon lakkojen ja suolakaramellin kanssa. Suolakaramelli on suolakinuskikastiketta. Oli herkkua!!









Pian syömisen jälkeen kävin nukkumaan. Odotin jo innolla lauantain laskettelua.

Lauantaina oli hieno sää. Aurinko paistoi jo aamulla huoneeseemme liiankin kuumasti. 
Paiste jatkui ulkonakin. Pakkastakin oli yksi tai kaksi astetta, loistava laskettelusää! 
Olin tietysti varautunut lämpimillä vaatteilla, mutta silti lähtiessäni jännitin, tarkenenko.


Aamupalalla oli perusleipien, nakkien ja munakokkelin lisäksi tarjolla myös leipäjuustoa. Ihanaa, iso plussa hotellille!Aamiaisen jälkeen otin pienet torkut, nukuin yöllä vähän huonosti. Senjälkeen söin kahvilassa lohikeiton. 

Sitten meninkin jo rinteeseen. Sää oli aivan ihana. Olisi pitänyt ottaa rukkaset käteen lapasten sijasta, sen verran oli tuulta. 


Laskin tutun ohjaajan kanssa. Menimme ensimmäisen mäen ylös gondolihissillä. Se oli hienoa! Puhelimestani loppui kuitenkin akku, kun olimme ottamassa kuvaa.

Oikea tuntuma lasketteluun löytyi nopeasti, vaikka edellisestä kerrasta oli kolme vuotta.















Lumilautailua en päässyt nyt kokeilemaan, koska jäykät jalkani eivät taivu lumilautapenkin alle.
Laskettelu oli kuitenkin ihanaa!! 

Illalla tuli pieni pettymys, en päässyt saunaan, koska hotellilla ei ollutkaan suihkutuolia. Heillä oli vain hutera suihkujakkara, jossa en pystynyt istumaan. Se ei ollut riittävän tukeva minulle.

Pettymyksestä selvittyäni menin iltateelle ja söimme ravintola otsossa, jota lentokonetuttavani oli suositellut. Otin pororuukun. Ihana taikinoitu ruukku- täynnä kermaista herkullista poro-juureskastiketta  maukkaan muusin  kera. Nam nam! Olisin kaivannut Lapin tangoa taustamusiikiksi, se olisi kruunannut tunnelman. Lapin luonto luo outoa taikaa..

Annos oli iso, en jaksanut syödä kaikkea. 







Sunnuntaina olikin jo kotiinlähdön aika. Menimme aamupalan jälkeen lentokentälle, lento lähti klo 14.00. Ihana pikavisiitti Lapin keväthangille, seuraavalla kerralla olen pidempään.

Koko reissu maksoi n. 1500 euroa kahdelta hengeltä! Kallis viikonloppu! Kotimaan matkailun pitäisi olla hiukan halvempaa, tuolla hinnalla pääsisi jo melkein kymmeneksi päiväksi etelään.



2 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

1500€, mikse mennyt junalla paljon hauskempaa ja halvempaa, koska avustaja pääsee ilmaiseksi mukana.

Mahoton reissaaja kirjoitti...

Yritin mennä, mutta en löytänyt esteetöntä yöjunaa 23.3. Kysyin vr:ltä, puhelinpalvelun työntekijä pahoitteli, että yöjuna kalusto on niin vanhaa ja esteellistä. Työntekijä kysyi, mihin junaan mä nyt sut laitan? Ja viikonlopureissulla lentokoneen nopeus on kätevää.

Lisäksi Yöjunat on ahtaita sähkärille, eikä hyvistä yöunista oo takeita.