Moikka!
Olen ollut jo muutaman viikon matkustamatta koronan takia. Miltä tämä aika on tuntunut?
No ainakin oudolta. Koskaan ennen omana elinaikanani eivät ministerit ja poliitikot ole sanoneet, älä matkusta nyt mihinkään. Kyllä tähän nyt alkaa jo pikkuhiljaa tottua, mutta välillä reissuhalut on tosi suuret. Ja ikävä on tosi monia tuttuja ja ystäviä.
Onneksi Yle Olohuoneella on mukavia keikkoja ja nettiseminaareja järjestetään. Odotan silti paljon koronan loppumista. Nettikeikat on kivoja, mutta kaipaan silti Hartwall areenan ja isojen konserttien tunnelmaa.
Ja aina välillä kotona tuntuu seinät kaatuvan päälle, vaikka kuinka koetan itseäni viihdyttää.
Ja raskainta on se, kun en tiedä, kuinka pitkään tää jatkuu??
Uimaankin tekis jo mieli, ja syömään kummien ja Tuulan kanssa. Eikä tätä helpommaksi tee tää toipilasolokaan. Mun sappikiviä ei nyt leikattukaan koronan takia. Koko ajan saan varoa mitä mahan takia kestää syödä ja makeanhimoa vastaan täytyy taistella.
Lähden syömään kummien ja Tuulan kanssa heti kun mahdollista.
Ja tapaan myös sisarukset ja vanhemmat, Ilona-siskon pitkään suunniteltu kyläily lykkääntyi koronan takia, harmi.
Ja kaipaan Saaran yökyläilyjä ja Metsolat-maratonkin ois kivempi Saaran kanssa kuin yksin.
Vierailukielto kyllä kiristää pinnaa, nyt mun luona saa käydä avustajistakin vaan Mare.
Ja välillä ikävöin myös Karibian laivalle ja Teneriffalle.
Tietysti olen harmissani myös matkailualan yritysten puolesta. Tsemppiä kovasti!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti