keskiviikko 4. syyskuuta 2019

Nuku yö ulkona 31.8.-1-9.


Moikka!


Osallistuin Nuku yö ulkona-tapahtumaan. Pääjärjestäjänä toimi Suomen Latu ry ja esteettömyydestä huolehti Kehitysvammaisten Tukiliiton Malike-toiminta. Malike tulee sanoista Matkalle, liikkeelle, keskelle elämää. Malike järjestää luontotapahtumia ja -elämyksiä kaikenikäisille vaikeavammaisille ihmisille.


Malike oli nyt ensimmäistä kertaa Nuku yö ulkona tapahtumassa. Se olikin mahtavaa, he mahdollistivat minunkin osallistumiseni. Esimerkiksi telttaan pääsemisessä ja sieltä poistumisessa tarvitsin heidän apuaan, samoin melonnassa.


Meno Oittaalle ja nuotioruokakurssi


Lauantaina aamupäivällä otimme avustajani rautatieasemalta invataksin kyytiin ja mentiin Espooseen Oittaan ulkoilualueelle. Tapahtuman infokirjeessä kyllä kerrottiin Oittaan Metsähotellin osoite, mutta opasteita olisi voinut olla enemmän. Onneksi yksi Malikkeen työntekijöistä tiesi tarkan sijainnin ja pääsimme perille.






Söimme eväitä ja katselimme vähän aikaa paikkoja ja omaa telttaamme ennen nuotioruokakurssia.

Loimulohen lisäksi ruokalistalla oli nuotiorieskoja, kanttarellikeittoa sekä kasvisnyyttejä ja jälkiruuaksi lettuja.












Muut joivat lettujen kanssa nokipannukahvia, minä sain pihlajanmarja-kuusenkerkkäteetä.
Mietoa, mutta hyvää. Jälkiruuaksi söin nuotiolettuja ja pihlajanmarja-kuusenhavuteetä.






Herkuullisen aterian jälkeen olikin aika lähteä melomaan. Menin melontapaikalle mattoa pitkin ja siirryin kanoottiin kahvallisella siirtoistuimella Maliken huippuammattilaisten avustama. Kaikki onnistuu oikeilla välineillä ja positiivisella asenteella.


















Malikkeen työntekijät meloivat ja minä nautin kyydissä. Säätkin suosivat. Melonnan jälkeen menimme telttasaunaan ja ihanien löylyjen jälkeen  nukuimme hyvät yöunet. Yökin oli aika lämmin, juuri sopiva telttailuun aloittelijallekin. Ilma oli raikkaampi kuin kotona sisällä.


Nukuin telttasängyssä, jonka päällä oli makuupussi ja alusta. Telttasänky on tosi kätevä ja näppärä vammaiselle telttailijalle. Se helpottaa myös avustajien työtä, kun ei tarvi nostaa maasta.
Teltassa oli myös retkituolista ja biopussista tehty retkivessa.




Kätevä telttasänky




Retkivessa


Aamupalan jälkeen lähdimme kotiin. Kiitos hienosta tapahtumasta Malikelle, Suomen Latu ry:lle. Kiitos siskolleni varusteiden lainaamisesta sekä tietysti avustajalleni.

2 kommenttia:

Unknown kirjoitti...

Olen samaa mieltä että Maliken mukanaolo mahdollisti Nuku yö ulkona-haasteeseen osallistumisen eri tavoin liikkuville. Oma tyttäreni käyttää pyörätuolia ja esteetön teltta mahdollisti siten meidän perheen osallistumisen. Oli kyllä hienosti kaikki huomioitu ja toivon että Suomen Ladun ja Maliken yhteistyö jatkuu. Mukana oli myös Suomen Vammaisurheilu ja - liikunta VAU ry tuomassa oman osansa esteettömään telttailun ja retkeilyn onnistumiseksi.

Mahoton reissaaja kirjoitti...


Niin kyllä oli. Mulle tulikin jo palautekysely sähköpostiin, aion vastata siihen. Kiva antaa positiivista palautetta.