torstai 10. joulukuuta 2020

Joulukauden avajaiset 2020 Helsingissä


 

       Moikka!





   Joskus marraskuussa puhuttiin Marian ja Jennan kanssa, että  Arja Koriseva keikkailee lähiaikoina Helsingissä. Kiinnostuin heti ja kysyin, missä keikka olisi. Niimpä lähdin Lahikaisten kanssa Joulukauden avajaisiin Senaatintorille. Sään suhteen meillä kävi tuuri, ei satanut ollenkaan.




Ohjelma oli tosi monipuolinen, vain kulkue oli jätetty pois.  Arja Korisevan lisäksi paikalla oli mm. kanteletaiteilija, Pertsa - ja Kilu - elokuvan päätähdet sekä tietysti Joulupukki. Pertsa ja Kilu olivat olivat oikein hyviä juontajia, eivät jännittäneet yhtään. Kanteletaiteilijakin soitti hienosti.





Avajaisten jälkeen menimme vielä katsomaan Aleksanterinkadun jouluvaloja.











                                
                              


                                


Nyt ei ole kovin paljoa matkasuunnitelmia, koska kaikki on epävarmaa koronan vuoksi. Toivottavasti pääsen perheen kanssa hotelli Tammeriin syömään ja Imatran kylpylään uutenavuotena.


Haluaisin kyllä lähteä ensi vuoden marraskuussa etelään, saa nähdä! Kaikki on epävarmaa nyt, mutta matkailu elpyy kyllä lähivuosina. Luotan siihen, kiitos Veera Bianca!




Ei kommentteja: