Syksyinen konserttireissu Kotkaan

Moikka!


Käyn Kotkassa yleensä keväällä ja kesällä, mutta nyt näin ilmoituksen, että siellä olisi lauantaina 22.9. Hyvän Tuulen Laulajien konsertti. Lippuja oli vielä jäljellä, joten lähdin. Tuo kuoro on kuuluisa, sillä se on laulanut taustoja Juha Vainion levyillä ja esiintynyt ulkomaillakin.

Lähdin ensin junalla Kouvolaan, Saara haki taksilla Kouvolasta. Valitettavasti kaikki Kotkaan menevät junat ovat taajamajunia vieläkin. Ne eivät ole esteettömiä.

Pääsimme kuitenkin Kotkaan. Majoituin ystäväni vanhempien kotona. Siellä söin ihanaa Reittisen leipää. Vain hissin pienuus harmitti. Sen vuoksi olin manuaalipyörätuolilla reissussa ja avustajani työnsi minua.

Syötyäni meikkasin ja yritin tehdä puhelimitse pöytävarauksen ravintola Kairoon. Ei onnistunut, puhelimeen ei vastattu. Menimme majoituspaikastani Kairoon niin, että avustajani työnsi minua ja Saaraa vuorotellen. Emme viitsineet tilata taksia, koska matkaa oli noin kilometri.

Ehkä olisi kannattanut, koska juuri silloin alkoi kaatosade. Kastuimme läpimäriksi. - No kohta päästään Kairoon syömään hyvää ruokaa, ajattelimme. Tosin Kairon nettisivuilla luki oli maininta: Toivomme ruokailijoilta pöytävarausta. Olisi pitänyt mainita että se on edellytys, koska tultuamme paikalle emme saaneet enää ruokaa, onneksi teetä ja kahvia lämmikkeeksi. Pieni voileipä tai sips -tai suolapähkinäpussikin olisi ollut kiva.


Menimme Cafe Teelusikan ohi. Olisimpa hakenut sieltä vohvelin.

Avustajalleni sanottiin, että keittiö oli jo mennyt kiinni. Harmin paikka!  Konsertti oli kyllä upea, mutta odotimme myös innolla ruokailua Kairossa.  Mietimme jo etukäteen, mitä olisimme tilanneet.
Olen kerran syönyt siellä katkarapuleivän. Se oli maukas ja iso, reilusti katkarapuja.

 Annoin  palautetta jälkikäteen. Konsertin aikana yksi nainen oikein korosti meille, ihanaa kun nää vammaset on nykyään joka paikassa ja harrastaa. Jotenkin vähän ärsyynnyin, vaikka nainen tarkoitti hyvää. Eikö vielä nykyäänkään ymmärretä, että vamma ei estä aktiivisuutta?


Innostuimme Saaran kanssa muistelemaan menneitä ja puhuin vieressäni istuneen vanhemman naisen mielestä liian kovaa. Hän sanoi minulle etten saisi huutaa. Pyysin anteeksi, mutta hän lähti pois.
Lähteköön, jos on noin ääniherkkä. Emme olleet kirkkokonsertissa. Ei täpötäysi ravintola ole lauantai-iltana välttämättä ihan hiljainen paikka eikä sen tarvitse olla. Eri asia jos joku humalainen öykkäröi koko illan.

Sunnuntaina sää oli jo parempi. Menimme Juha Vainion kadulle katsomaan kiviä, johon oli kaiverrettu Junnun laulujen sanoja.

Hieno kunnianosoitus upeille lauluille ja lauluille!