sunnuntai 28. maaliskuuta 2021

Laskettelua ja koiravaljakkoajelua Vuokatissa

 

Moikka!


Kaupallinen yhteistyö Vuokatti Safaris


Matkailuopintojen ensimmäinen harjoittelu- ja työssäoppimisviikko toteutui Vuokatissa. Ihanaa, vihdoinkin! Mielessä oli jo epäilys siitä, onnistuuko se ja uskallanko lähteä? Onneksi uskalsin. 

Yövyin vanhempieni tilavassa lähes esteettömässä loma-asunnossa, jossa olin viime vuonnakin. Sain kokeilla vapaasti Vuokatin aktiviteetteja ja palveluita ihanan harjoitteluohjaajanani luvalla.Kävin laskettelemassa ja koiravaljakkoajelulla. Laskettelu oli ihanaa kuten ennenkin. 




 Uusin huippuelämys oli koiravaljakkoajelu eli huskysafari.  Se oli nimeltään Nupun ja Nallon kierros. Olin selvittänyt sen esteettömyttä jo ennen harjoitteluani. Yrittäjät palvelivat ystävällisesti ja vastasivat kaikkiin sähköposteihini. Nostoapuakin löytyi. Vahvat miehet saivat minut turvallisesti rekeen, jota koirat innokkaasti vetivät. Avustajani istui reessä edessäni,  koska meno oli vauhdikasta eikä reessä ollut turvavyötä. Kierroksen alussa oli muutamia töyssyjäkin. Kokemus oli mahtava, alussa jännitin mutta myös nautin.












Safariin kuului myös tarjoilua, makkaraa, mehua, teetä tai kahvia ja itseleivottuja korvapuusteja. 

Kun yrittäjä kysyi kehittämisehdotuksia, mainitsin turvavyöstä. Safarin normaalihinta on 59 e aikuiselta, kesto puolitoista tuntia. Suosittelen lämpimästi!


Seuraavasta matkasta en tiedä, korona lisää epävarmuutta.


Ei kommentteja: