sunnuntai 15. maaliskuuta 2020

Viking grace risteily 29.2-.1.3

Moikka!

Olin odottanut tuota risteilyä pitkään, koska siellä olisisivat myös Saara, Soile ja Arla sekä Michael Monroen keikka. Olin rautatieasemalla n. klo 14.30. Soile houkutteli minut yhteen siellä olevaan vaatekauppaan, ja ostin itselleni juhlapaidan. Se oli musta, siinä oli paljon kimalletta ja helmiä. Juuri sopiva! Junamatka Turkuun meni hyvin ja olimme ajoissa Turussa.

Niimpä odottelimme ensin yhdessä terminaalissa laivan lähtöä. Saaralla oli paljon tuttuja sielläkin. Kaikki olivat innoissaan risteilystä.


Laivaan päästyämme veimme matkakassit hyttiin ja menin Soilen kanssa syömään. Tilasimme alkupalaksi herkullisia savustettuja katkarapuja ja laivan valkoviiniä.



Savustetut katkaravut



Pääruoaksi otin kuhaa. Sekin oli herkullista.









Illalla menin laivan yökerhoon Michael Monroen keikalle ja sunnuntaina karkkibingoon.
Risteily oli ihana. Kunhan koronavirus hellittää, lähden uudestaan risteilemään Saaran ja Arlan kanssa.






Ei kommentteja: