Moi! Toscanan-matkan viimesenä päivänä mielessä oli selvää lähtöhaikeutta. Tiesin, että lähdön hetki lähestyi. Se masensi ja ärsytti. Viikko oli mahtava. Kaikki sujui kuten pitikin. Hyvää ruokaa ja mukavaa ohjelmaa, kauniit maisemat. Porukka oli mukavaa, kukaan ei narissut mistään. Laitoin viimeisenä päivänä Facebookiin päivityksen, että lähtö tuntuu haikealta ja haluaisin vielä jäädä. Kyllä tällaisessa paratiisissa voisi lomailla ainakin kaksi viikkoa tai kuukaudenkin.
Hi! On the last day of my trip to Tuscany, I felt melancholic about leaving. I knew the time to leave was getting closer. It depressed and annoyed me. It had been an awesome week and everything had gone according to plan. Delicious food, nice program, beautiful scenery. The group was nice, no one complained. On the day I posted on Facebook that leaving felt wistful and I'd like to stay longer. I could easily stay for at least two weeks or a month in such a paradise.
Äitini kommentoi päivitystä: -Hele-kulta, me halutaan sut kotiin. - Joo mut mä en haluu lähtee, vastasin. Meinasin sanoa, että olen jo aikuinen ja mulla on itsemääräämisoikeus, sitä en kuitenkaan tehnyt. Aamulla lähtiessä mieli oli maassa, sama tunne jatkui neljä tai viisi päivää.
Kotiin palatessani talon ohjaajat olivat innoissaan. - Kiva kun sä oot palannu kotiin. Joo, vastasin vaisusti. Itse en ollut kovin iloinen. Vaikka koti oli siisti, olin silti hiukan allapäin. Nolona ja vähän anteeksipyytävän olosena selitin ohjaajille, ettei fiilikseni johtunut heistä. Onneksi ei heti tarvinnut siivota eikä tiskata.
My mum commented: - Hele-love, we want you home, - Yeah, I don't want to leave, I said. I almost said that I'm a grown woman and I've got autonomy, but I didn't. In the morning I felt down and it continued for four to five days. As I got home all the assistants were excited. - cool, that you've returned. Yeah, I said tamely. Personally I wasn't so happy. Though my home was clean, still I was felt down. Embarrassed and slightly apologetic I explained to the assistants that my feelings weren't their fault. Luckily, I didn't have to clean up or do the dishes straight away.
Mistä se sitten johtui? Viikko oli liian lyhyt aika. Tiesin, että kotona pitäisi laihduttaa lomakilot pois ja palata arkeen kaikkine viranomaisjuttuineen Minulla ei myöskään ollut seuraavaa matkaa varattuna, sen odotus tuntui liian pitkältä.
Tuula ehdotti, että seuraava matka voisi olla 10 päivän pituinen. Se auttoi. Koska oli kesä, lomaa oli vielä jäljellä. Sekin oli hyvä asia.
Why did I feel like this then? One week was too short of a time. I knew that at home I'd have to get rid of the holiday-weight and get back to my routines with all the official things. Also I didn't have my next trip planned and waiting for it felt like a really long time. Tuula suggested that the next trip could last 10 days, that helped. Due summertime I still had some holiday left, which was also good.
Kuitenkin olin hämmentynyt siitä, että lähtö tuntui niin vaikealta. Nyt ei ollut kyse aikaerosta, Italiassa kello on vaan yhden tunnin jäljessä Suomen ajasta.
Milloin matkakuumeeni oli pahentunut näin voimakkaaksi? Tarkkaa ajankohtaa en osannut sanoa, olin vaan jäänyt koukkuun. Matkakuumeeseenkin liittyy riippuvuus, kun haluaisin heti uudelle matkalle Sama tilanne toistui myös Teneriffalta palatessa. Silloin ei 10 päivän reissukaan oikein riittänyt. En voinut jäädä pidemmäksi ajaksi, koska Tuulan piti päästä vapaalle pitkän työputken jälkeen. Rahani eivät olisi myöskään riittäneet.
Still, I was confused about that leaving was so hard. It wasn't due time difference as it was only one hour. When had my travel fever had gotten this bad? I don't know exactly, I just got addicted. Being addicted means that I'd like to go on another trip immediately after this one. It was the same when I returned from Tenerife, that time the 10 days was almost too short but I couldn't stay longer as Tuula had to get some free time after a long period of work. I didn't afford to either.
Lapsiperheen matkat -blogissa on hyvä juttu, 5 vinkkiä kotiinpaluuseen. Suosittelen lukemaan! kohdasta suosituimmat postaukset. teksti sopi omaan tilanteeseeni todella hyvin. Sain vertaistukea, kiitos Inna-Pirjetta ja muut kommentoijat! http://www.lapsiperheenmatkat.fi/vinkit/viisi-vinkkia-joilla-helpotat-kotiinpaluuta/
In the blog, Trips of a family with kids, there's a good entry on this matter. 5 tips to returning home. I recommend it! From most popular posts. The text fitted my situation real well. I got some peer support, thanks to Inna-Pirjetta and other people who commented! http://www.lapsiperheenmatkat.fi/vinkit/viisi-vinkkia-joilla-helpotat-kotiinpaluuta/
Ja laulaa Ressu Redfordkin, että joka kerta kun sä meet, on paluu aina vaikeampaa.
Nyt mietin kotiinpaluuta jo etukäteen, keksiä jotain kivaa, että haikeus vähän helpottaisi.
Olen järkkäämässä paluujuhlia Thaimaasta palanneelleni ystävälleni. Voin ruveta myös vertaisryhmän vetäjäksi, jos on tarvetta. Ystävääni Sannaa siteeraten: Uudet seikkailut vaativat aina lähdön!
Besides, even Ressu Redford sings that every time you go returning is always harder. Now days I consider the time after the trip beforehand, I try to come up with something fun to do so I'd feel a bit less melancholy. At the moment I'm arranging a party for a friend of mine whose returning from Thailand. I could also start a peer support group if necessary. Quoting my friend Sanna: New adventures, always require a departure!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti