Moikka!
Kollegani oli eilen töissä lentokentällä ja siksi inspiroiduin muistelemaan matkailuopintojeni lentokenttäpäivää. En muista tarkkaa päivämäärää, se oli varmaan keväällä 2020. Aloitin matkailuopinnot tammikuussa 2020. Avustajani oli tuolloin sairaana, mutta pärjäsin lyhyen päivän opettajien ja luokkatovereiden avulla. Opettaja kertoi, että meille tehdään samat turvatarkastukset kuin kaikille muillekin. Mikäs siinä, tuttuja juttuja!
Opettaja seisoi vieressäni, matkakuume nousi itselläni nopeasti todella korkealle! Päivä oli ihana, mutta vähän vaikeakin, koska olisin halunnut reissuun saman tien! Tuntui tosi oudolta lähteä pois kentältä niin äkkiä! Jouduin käyttämään kaiken itsehillintäni,ja toistin mielessäni:- Ei voi lähteä, ei ole rahaa jne.
Matkakuume ja euforia jatkui koko viikon, ihanaa ja kamalaa samaan aikaan. Lentokentällä iskevä euforia on mielestäni yksi matkakuumeen oireista.
En voi lähteä äkkilähdöille avustajatarpeen vuoksi, harmi kun kaikki täytyy suunnitella.
Mutta sitten kun pääsee reissuun, on ihanaa!
Ja Helsinki.Vantaan lentokentän työntekijät on huipputyyppejä, kiitos teille kun autatte matkustamisessa ja siten myös matkakuumeen hoidossa! Sillä se lähtee millä se on tullutkin. Virtuaalimatkat ovat mukavia mutta liian lyhyitä, ne vain lisäävät matkustustarvetta! Kokemusta on!
Kiitos myös avustajille!
1 kommentti:
Tuo on kyllä totta, että työntekijät tuolla ovat huipputyyppejä. Hyvät fiilikset kyllä aina jää, ja varsin reippaasti tekevät tosiaan töitä.
Lähetä kommentti