torstai 31. heinäkuuta 2025

Tangohuumasta kohti Meripäiviä

 

Moikka!

 

Tangomarkkinat jäi väliin kesäflunssan vuoksi. Aion lähteä tangoille ensi vuonna, sen verran paljon kuitenkin innostuin.  Yksi Radio Suomen Paikka Auringossa lähetyskin tehtiin Tangomarkkinoilta.Seurasin myös tangofinaalia pari viikkoa sitten lauantaina ja olihan siinä juhlan tunnelmaa, vaikka jotkut kappalevalinnat vähän hämmästyttivät. Yksi kilpailijoista lauloi finaalissa Baddingin Tähdet Tähdet. Se ei ole tango.

 Ymmärrän, että Tangomarkkinoitakin pitää uudistaa joskus. Tangofinaaliin kuuluvat kuitenkin perinteiset tangot!

 
Nyt Meripäiville! Tänä vuonna olin Meripäivillä 24-25.7, koska sain liian vähän avustajatunteja. Oli kuitenkin ihanaa!



 

Yksi kohokohdista oli tänäkin vuonna Yleisessä saunassa-konsertti, jossa esiintyivät Irina, Tuure Kilpeläinen ja Taneli Mäkelä. Konsertti järjestettiin Kotkan uudehkollla Satama-Areenalla. Areena on iso, hieno ja esteetön. Konserttiliput vaihdettiin rannekkeisiin ennen saliin menoa.

 

 

 

 
 
 
MMeripäivillä oli tietysti myös monenlaista ruokaa ja herkkuja metrilakuista makeisiin ja suolaisiin lettuihin ja tietysti jäätelöä.  
 
 

 
 
 

 
 
 
 
 

 
 
Toki Meripäivätuotteitakin oli, ostin tälläkertaa vain lippiksen. Ihana reissu! Ja mieli piristyi, hyvä olo jatkuu pitkään!