maanantai 16. lokakuuta 2017

Kööpenhaminasta Tukholmaan..


Kaksi päivää Kööpenhaminassa meni todella nopeasti. Bella Sky oli ihana hotelli, siellä olisin voinut olla vielä pari yötä. www.bellasky.dk.

Sääkin oli sunnuntaina huomattavasti aurinkoisempi ja poutaisempi. Olin kuitenkin tehnyt hotellivarauksen vain pariksi yöksi, joten oli lähdettävä. Opintomatkakin alkaisi maanantaina. Ainoa huono puoli oli korkea hintataso. Kaikki oli yhtä kallista kuin Suomessa, hotelli oli kehittänyt aamupalasta bisnesidean. Se maksoi noin 15-18 euroa per henkilö. Tivoli oli nyt kiinni, joten siellä käyminen jäi seuraavaan kertaan. Siellä on lokakuussa suppeammat aukioloajat.

Viiden aikaan lähdimme esteettömällä Shuttle- bussilla kohti lentokenttää. Jo bussimatkalla vähän jännitti, miten jaksaisin seuraavana päivänä herätä neljältä aamulennolle? Tuulakin sanoi:- Ei mua haittaa jos illalla menee myöhään, mut aikainen aamuherätys tuntuu tuskaselta. Menisikö odotetun opintomatkan ensimmäinen päivä puolinukuksissa? Onko hostellimme varmasti esteetön, kuten minulle ja Humakin lehtoreille oli luvattu?  Sunnuntai-iltana menin joskus yhden maissa sänkyyn. Tuntui että kännykkä herätti ennen kuin olin kunnolla nukahtanut. Karmea herätys!!

Lähdimme lentokentälle kymmentä vaille viisi aamuyöllä. Lento kesti vain 40 minuuttia. Arlandan kentällä palvelu pelasi taksin tilausta lukuunottamatta. Se oli vaikeaa, koska soitettuani kahteen invataksinumeroon minulta kysyttiin ensin Ruotsin taksikorttia. Sitten pyysin lipputoimistosta jonkun työntekijän auttamaan. Tilauksen jälkeen odotimme ainakin 40 minuuttia. Taksimatka hostellille maksoi 225 kruunua eli noin 25 euroa. Interhostellin oven edessä oli luiska, ja yhteistila oli iso.
Huoneemme oli niin ahdas, että mahduin vaan peruuttamaan siellä, kääntymisestä ei puhettakaan.
Joka kerta sisälle mennessäni jännitin, lähtevätkö ovenkarmit mukaani.







Ei kommentteja: